Venealan löpösota jatkuu syksyyn

Diesel-veneen omistajat saanevat körötellä vielä ensi kesän halvalla polttoaineella, vaikka huviveneiden polttoaineen veroedun piti olla vuodenvaihteesta lähtien jo historiaa.


Tarvittavat veropäätökset eivät kuitenkaan ehdi nykyisen eduskunnan pöydälle. Näillä näkymin ne venyvät ensi syksyyn.

– Asia jää seuraavan eduskunnan päätettäväksi. Lisäksi siihen tulee siirtymäajat sekä öljy-yhtiöille että veneilijöille, vahvistaa neuvotteleva virkamies Leo Parkkonen valtiovarainministeriöstä.

Hänen mukaansa valmisteilla oleva lakiesitys saadaan eduskunnalle tarvittaessa nopeastikin, sillä EU-komission linjauksesta ei voi lipsua loputtomiin.

Venealan keskusliiton toimitusjohtaja Jouko Hujun mukaan päätöksen venyminen on alan kannalta hyvä uutinen.

– Jos päätös olisi tullut tänä keväänä ja vaikkapa näiden Venemessujen aikaan, se olisi varmasti näkynyt jollain tavalla venekaupassa. Syksyllä, kun kausi alkaa olla ohi, tuota asiaa voi hauduttaa talven yli, Huju huomauttaa.

Hän arvelee, että halpaan polttoöljyyn tottuneista siirtyy aikanaan bensanpolttajiksi vain pienempien veneiden omistajia. Sielläkin siirtymä saattaa jäädä pieneksi.

– Kaikki uudet kustannukset veneilyyn ovat joka tapauksessa liikaa, Huju painottaa.

Hinnoittelu on toisaalta haaste myös venesatamien huoltamoille. Jos hinta on liian kova, veneilijät hakevat halvempaa dieseliä varastoon ja kanistereihin tavallisilta huoltamoilta.

Venehuoltamoilla oli Hujun mukaan ulosmitattu tulevaa verollista hintaa jo viime kesänä.

– Tämä voi toisaalta tervehdyttää kilpailua ja pitää hinnat kurissa, kun samaa dieseliä myydään kaikilla huoltoasemilla.

Venealan horisontissa ei muutoin näy tummia pilviä. Vienti vetää ja kasvu jatkuu myös kotimaassa.
Venealan keskusliitto Finnboatin kyselyn mukaan kauppaa tehtiin viime vuonna liki 117 miljoonan euron arvosta, mikä on 14 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

Alan liikevaihto kasvoi puolestaan noin 18 prosenttia vajaaseen 590 miljoonaan euroon. Viennin osuus kokonaislaskutuksesta oli jo kolme neljäsosaa.

– Kappalemääräinen myynti ei ole lisääntynyt, mutta veneet ovat entistä isompia, toteaa Huju.

Venemessujen avajaisissa Helsingin messukeskuksessa perjantaina julkaistun kartoituksen mukaan liki 40 prosenttia yrityksistä aikoo palkata halleihinsa lisää työväkeä.

Messut ovat auki 18. helmikuuta saakka.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    5. 5

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Goldman Sachs puhui Helsingin pörssin laskuun

    8. 8

      ”Aivan uutta tietoa” – Helsinki-Tallinna -tunnelin selvityksen ”tulokset lupaavia”

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      ”Ei ole välttämättä varaa maksaa satojen eurojen lääkkeitä ensin itse” – Kela tarttui ongelmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    4. 4

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    5. 5

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    6. 6

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    7. 7

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    8. 8

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    9. 9

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    10. 10

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää