Valikko

Igel uhkaa Turkkia ja Venäjää TeliaSoneran lähdöllä

TeliaSoneran toimitusjohtaja Anders Igel uhkasi tiistaina, että yhtiö lyö hanskat tiskiin Turkissa ja Venäjällä, ellei se saa havittelemaansa enemmistöä osakkuusyhtiöistään.
TeliaSoneralla on riidellyt katkerasti erityisesti Turkissa toimivan Turkcell-operaattorin omistuksesta. Venäjällä TeliaSoneralla on vähemmistöosuus MegaFon-operaattorista.

Anders Igel ilmoitti tulosjulkistustilaisuudessa Tukholmassa, että TeliaSoneran tavoitteena on edelleen saavuttaa enemmistö molemmista yhtiöistä. Ellei se onnistu, TeliaSoneralla ei ole mitään syytä jatkaa toimintaa Turkissa ja Venäjällä, hän sanoi.

TeliaSonera sopi keväällä 2005 osuutensa nostamisesta 37 prosentista 64 prosenttiin Turkcellistä. Operaattorin aiempi omistaja Cukurova myi kuitenkin yllättäen kiistanalaisen osuuden yhtiöstä venäläiselle Altimolle TeliaSoneran nenän alta.

Kansainvälisen kauppakamarin välitystuomioistuin antoi hiljattain päätöksen, jonka mukaan TeliaSoneralla oli sitova sopimus kaupasta. Igel piti kuitenkin tiistaina asian ratkeamista epävarmana.

TeliaSoneran tuotot Turkcellistä ja MegaFonista kasvoivat reippaasti viime vuonna.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    4. 4

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    9. 9

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    10. 10

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    5. 5

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    6. 6

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    7. 7

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    8. 8

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    9. 9

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää