Valikko

Nokia hallitsi Barcelonan messuja

Nokia ja sen perusteilla oleva verkkoyhtiö Siemensin kanssa nousivat vahvasti esille Barcelonan jättimessuilla. Tietoliikennealan päätapahtumiin lukeutuvat 3GSM-messut Barcelonassa päättyivät torstaina ennätystunnelmissa.
Tapahtumaan osallistui 55 000 kävijää. Osallistujamäärä lisääntyi viidellä tuhannelle viime vuodesta, jolloin messut siirrettiin tilanpuutteen takia Cannesista Barcelonaan.

Pääpuheenaiheiksi nousivat odotetusti kännykkätelevisio, kännyköiden nopeat tiedonsiirtoyhteydet, satelliittinavigointi ja teleoperaattoreiden muuttuva asema markkinoilla. Hieman yllättäen paljon keskustelua herätti kännyköiden ohjelmistoalustojen välinen kilpailu.

Suurinta mielenkiintoa messuilla herätti Nokia. Sen odotettiin julkistavan Barcelonassa uuden ohuiden puhelimien mallistonsa. Toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo ilmoitti Barcelonassa, että Nokian ohuiden puhelimien aika ei ole vielä.

Nokian viestintäjohtajan Arja Suomisen mielestä messut olivat menestys.

– Nokian ja Nokia Siemens Networksin messuosastoilla kävi paljon väkeä. Välillä tungosta oli hieman liikaakin, Suominen arvioi.

Nokia ei kerro, kuinka paljon se käytti rahaa messuille osallistumiseen. Yhtiön henkilökuntaa paikalla oli ainakin muutaman keskikokoisen lentokoneellisen verran.

Nokian maanantaina pitämään lehdistötilaisuuteen osallistui paikan päällä 700 henkilöä. Verkossa lehdistötilaisuutta seurasi 2 500 silmäparia.

Nokian ja Siemensin yhteisyritys esitteli ensimmäisessä lehdistötilaisuudessaan tuotteittaan ja uuden yritysilmeensä. Paikalla olivat lähes kaikki Nokia Siemens Networksin ylimpään johtoon nimitetyt henkilöt. Lehdistöä ja analyytikkoja oli paikalla yli 500 henkeä ja verkossa esittelyä seurasi tuhatkunta ihmistä.

Barcelonan messut eivät ole pelkästään julkisuuskuvan rakentamista ja uusien tuotteiden esittelyä. Suomisen mukaan yhtiön edustajat tapasivat messuilla paljon asiakkaitaan ja kumppaneitaan, joiden kanssa pohdiskeltiin alan kehitysnäkymiä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    4. 4

      Barnier: Brexit-neuvotteluille aikaa vain 18 kuukautta

    5. 5

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    6. 6

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    7. 7

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    8. 8

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    9. 9

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    10. 10

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    9. 9

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    10. 10

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää