Valikko

Atria ostaa lihayhtiön Ruotsissa

Kuten viikonloppuna huhuttiin, Atria ostaa lihayhtiö Sardusin. Yhtiö on nostanut osuutensa Sardusista 59 prosenttiin, ja lyö pöytään tarjouksen lopuistakin osakkeista.


Atria aikoo ottaa yritysostolla kasvuruiskeen toimintaansa Ruotsissa.

Atrian ruotsalainen tytäryhtiö Atria Meat & Fast Food nosti perjantaina osuutensa lihayhtiö Sardusin osakkeista himpun yli 59 prosenttiin. Lopuista osakkeista Atria julkisti maanantaiaamuna ostotarjouksen, tarjousvelvollisuuden mukaisesti.

Atria tarjoaa yhdestä osakkeesta 115 Ruotsin kruunua käteisenä.

Ruotsalaisyhtiön koko hinnaksi tulee 1 162 miljoonaa kruunua eli 126 miljoonaa euroa, perjantaiset kaupat ja maanantaina julkistettu lunastustarjous yhteen lukien.

Sardusin osakkeen kaupankäynti pysäytettiin Tukholman pörssissä perjantaina. Verrattuna 60 kaupankäyntipäivään Atria maksaa yhtiöstä kolmanneksen preemion.

Tarjousaika päättyy huhtikuun neljäntenä päivänä.

Yritysostolla Atria kaavailee vahvistavansa asemiaan kilpailussa kaupan omien halpamerkkien kanssa.

Synergiaetuja se laskee saavansa tuotekehityksessä, lihanhankinnassa, logistiikassa, tuotannossa ja markkinoinnissa. Tärkein porkkana on kasvattaa tuotevalikoimaa.

Sardus on Ruotsissa vahva etenkin leivänpäällisissä ja valmisruoissa sekä suurkeittiöiden pakasteissa.

Sardusin liikevaihto on noin 230 miljoonaa euroa. Yhtiö on kannattava. Työntekijöitä on noin tuhat.

Atrian Ruotsin-toiminnan liikevaihto oli tammi–syyskuussa 240 miljoonaa euroa. Kasvu jäi reiluun prosenttiin.

Aiemmin Atria hävisi HK Ruokatalolle tarjouskisan ruotsalaisesta Swedish Meatsista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    4. 4

      Bengt Holmström puhui Nobel-tilaisuudessa

    5. 5

      Sipilä: Suomella on mahdollisuus saada Saksa kiinni

    6. 6

      Kuka eläkemuutoksen maksaisi? ”Kaikki tulevat sukupolvet häviäisivät”

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    9. 9

      ”En voi uskoa sellaiseen elämään, jossa ihmiset ovat syrjäytettyjä” – nobelisti Holmström haluaa ihmiset töihin

    10. 10

      EKP nosti ensi vuoden kasvu- ja inflaatioennustettaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    7. 7

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    8. 8

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    9. 9

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    10. 10

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää