Ruokakesko irtisanoutuu Scantrackista

Ruokakesko lopettaa myyntitietojen antamisen kaupan alan tutkimusyhtiölle ACNielsenille. ACNielsen on kerännyt tiedoista Scantrack-tutkimusta, joka kertoo päivittäistavaroiden markkinaosuuksia.
ACNielsenin järjestelmä on käytössä useissa maissa. Suomessa järjestelmässä ovat olleet mukana kaikki päivittäistavarakaupan isot yhtiöt.

Ruokakesko perustelee sopimuksesta irrottautumista päivittäistavarakaupan viime vuosien rakennejärjestelyillä, joiden takia yhtiöitä on poistunut markkinoilta.

Tällaisia ovat esimerkiksi HOKin ja Elannon yhdistyminen, Tradekan ja Wihurin yhdistyminen, Sparien sulauttaminen osaksi S-leirin osuuskauppoja sekä SOK:n Esso-osto.

– Enää ei ole etumme mukaista olla tutkimuksessa mukana, Ruokakeskon johtaja Ari Akseli sanoo.

– Joissakin kunnissa ja kaupungeissa saattaa olla vain yksi toimija, jolle on syntynyt määräävä markkina-asema, ja meidän osuutemme myynnistä on pieni. Tietoja käytetään osana kaupan johtamista, hän jatkaa.

Ruokakesko raportoi jatkossakin itse myyntinsä kuukausittain sekä K-ruokakauppiaiden myynnin vuosineljänneksittäin.

Irrottautuminen ei vaikuta päivittäistavarakaupan yhtiöiden vuosittaisten markkinaosuustietojen raportointiin, Ruokakesko kuitenkin kertoo.

ScanTrack on ACNielesenin tutkimus, joka seuraa yli sadan neliömetrin myymälöiden kassojen kautta kulkevien tuotteiden myyntiä.

Tutkimus mittaa lähinnä pakattujen elintarvikkeiden, teknokemian tuotteiden ja kodintarvikkeiden markkinoita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    5. 5

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    6. 6

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    7. 7

      Kommentti: Pitkäaikaistyöttömyys laskee, Sipilä väitti – tilastoharhan takaa paljastuu karu totuus

    8. 8

      Timo Hirvonen siirtyy OP:stä FIM:n pääekonomistiksi

    9. 9

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    10. 10

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    4. 4

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    5. 5

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    6. 6

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    10. 10

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää