Kurkkupulaan haetaan apua Virosta

Huonot talvikelit häiritsevät vihannesten kasvua Espanjassa. Tuontihintojen noustessa kotimaista vajaatuotantoa on paikattu kalliimpien täydennyserien avulla Virosta.
Pula kurkuista ja muista vihanneksista on Suomessa jokatalvista, sillä vain kolmasosa maan kasvihuoneista on ympärivuotisessa käytössä.

– Kotimaisen kurkun tuotanto ei vain riitä kattamaan kysyntää talvisin, kertoo Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Ismo Ojala.

Vajaata kotimaan tuotantoa paikataan lähinnä Espanjasta ja Hollannista käsin. Tuontia kokeillaan nyt myös Virosta ja Puolasta, sillä vihannekset suurista tuontimaista ovat olosuhteiden takia kalliita.

– Kylmyys ja sateet vaikuttavat kasvuun Espanjassa, ja tuontivihannesten hinnat ovat nyt tavallista korkeampia, sanoo tuoteryhmäpäällikkö Mika Tielinen Inex Partners Oy:stä.

Ojalan mukaan Puolasta tuotu tomaatti alkaa jo vaikuttaa kotimaisiin kuluttajahintoihin. Maasta tuotiin syys-lokakuussa puoli miljoonaa tomaattikiloa.

– Puolalaista tarjontaa alkaa olla runsaasti. Katsomme kausi kerrallaan, mistä tuomme, kertoo tuotantopäällikkö Anne-Mari Lilius Inexin toiminnasta.

Hinnat vaikuttavat vihannesmyyntiin rajusti, mutta myös laadulla ja etenkin mielikuvilla on väliä.
Kurkkua tuotetaan Virossa ilman torjunta-aineita ja samalla tekniikalla kuin Suomessakin.

Baltiassa paikallisia kurkkuja pidetään korkealaatuisina, mutta Suomeen niitä on myytävä alihintaan.

– Elintaso on noussut Baltiassa niin paljon, että he arvostavat paikallisia tuotteita ja ovat valmiita maksamaan niistä, sanoo Kyröntarhat Oy:n toimitusjohtaja Timo Rapila.

Yritys on suurin tekijä Baltian kasvihuonemarkkinoilla, ja hallitsee Viron vihanneskauppaa myös Suomeen päin.

Rapilan mukaan kasvihuonevihannesten tuottaminen on energia- ja palkkakustannuksineen yhtä kallista Virossa kuin Suomessakin.

– Tuomme kurkkua maahan satunnaisissa erissä, silloin kun täydennystuonnille on tarvetta. Eikä Suomeen kannata juuri kurkkua tuoda, sillä Baltiassa on niin paljon kysyntää.

– Ruukkuvihannestenmaahantuonnin lisäämistä harkitaan, mutta oleellista kilpailuetua Virosta ei saa. Tuotanto maksaa siellä yhtä paljon kuin Suomessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    3. 3

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    4. 4

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    5. 5

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    6. 6

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    9. 9

      Markkinoiden Ranska-hermoilu helpotti hieman

    10. 10

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    3. 3

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    4. 4

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    5. 5

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää