Britannian ay-liike hermostui pääomasijoittajiin

Kasvava sijoitussektori on pysynyt liian mystisenä ja läpinäkymättömänä, vaikka sen suurimmat varat tulevat eläkerahastoilta.
Pääomasijoittajiin hermostuneet brittiläiset ammattijärjestöt kuljettivat maanantaina pari tuhatta ihmistä protestoimaan salamyhkäisiä sijoittajia vastaan näiden vuosittaiseen kokoukseen Frankfurtiin.

Ay-väen mielestä pääomasijoittajat ovat pikavoittoja tavoittelevia saalistajia, jotka tyhjentävät käsiinsä saamansa yrityksen kuin heinäsirkkaparvi viljapellon.

Britannian ay-väki suuttui, kun kolme pääomasijoittajien haltuun ajautunutta yhtiötä aloitti suuret irtisanomiset.

Tiepalveluyhtiö AA, pakastevalmistaja Bird´s Eye ja parkkipaikkafirma National Car Parks saneeraavat parhaillaan toimintaansa. Britit pelkäävät myös maan kolmanneksi suurimman supermarketketjun, J Sainsburyn, myyntiä pääomasijoittajille.

Pääomasijoittajien yhtiöt työllistävät jo viidesosan Britannian yksityisen sektorin työntekijöistä, mutta ne eivät ole onnistuneet karistamaan salamyhkäisyyttään.

Suuri osa pääomasijoittajien varoista tulee eläkerahastoilta, jotka ovat olleet tyytyväisiä saamaansa tuottoon.

Pääomasijoittajien omistamien yhtiöiden joukossa on lukuisia menestystarinoitakin.

Esimerkiksi vaatekauppaketju New Look on lisännyt työntekijämääräänsä, kasvattanut arvoaan ja tehnyt kansainvälistymissuunnitelmankin.

Britanniassa pääomasijoittajien yhtiöt lisäävät työpaikkoja yhdeksän prosentin vuosivauhdilla, kun pörssiyhtiöt yltävät vain prosenttiin.

Suurin eurooppalainen pääomasijoittaja on Permira. Britanniassa hyvin aktiivisesti toimivat myös Apax Partners ja Texas Pacific Group. Brittiläisistä pääomasijoittajista 3i toimii myös Suomessa. Maailman suurin pääomasijoittaja on Blackstone Group.

Viime vuosina ne ovat ostaneet entistä isompia yrityksiä. Usein nämä ovat olleet tunnettuja nimiä, jotka on oston myötä viety pois pörssistä.

Ay-liikkeen lisäksi pääomasijoittajien arvosteluuun yhtyvät nyt myös monet niin sanottujen laatulehtien kommentaattorit.

Vaikka ala on noussut hyvin keskeiseksi vaikuttajaksi, sen tiedottaminen on pysynyt satunnaisena ja alan läpinäkyvyys heikkona.

Erityisesti moitteita saavat hankkeet, joissa viime kädessä on kysymys eläkerahastojen varojen sijoittamisesta, mutta joista on hyvin vähän tietoa saatavilla. Kun eläkerahastot edustavat kansankapitalismia parhaimmillaan, on käsittämätöntä, että osa niiden sijoituksista mielletään kansan silmissä riistokapitalismiksi.

Useimpien kommentaattoreiden mielestä kyseessä on ennen kaikkea tiedotusongelma, joka ratkeaisi parhaiten, jos pääomasijoittajilta vaadittavia lakisääteisiä tietoja lisättäisiin.

Niiden palkkioiden, sijoituspolitiikan, salkkujen sisältöjen ja rahastoissa mukana olevien sijoittajatahojen tulisi olla nykyistä paremmin tunnettuja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    3. 3

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      ”Aivan uutta tietoa” – Helsinki-Tallinna -tunnelin selvityksen ”tulokset lupaavia”

    8. 8

      Goldman Sachs puhui Helsingin pörssin laskuun

    9. 9

      ”Ei ole välttämättä varaa maksaa satojen eurojen lääkkeitä ensin itse” – Kela tarttui ongelmaan

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    4. 4

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    5. 5

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    6. 6

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    7. 7

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    8. 8

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    9. 9

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    10. 10

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    11. Näytä lisää