Hissi-Schindleriä neuvotaan olemaan valittamatta jättisakoista

Sveitsiläinen hissivalmistaja Schindler teki viime vuonna ennätystuloksen, mutta yhtiön osakekurssi notkahti tänään reilusti tulosilmoituksen jälkeen. Tunnelmaa painaa EU:n langettama yli 140 miljoonan euron sakko, joka jämähti myös Koneelle.
Schindler ilmoitti viime viikolla harkitsevansa sakosta valittamista Euroopan tuomioistuimeen, mutta Schindlerin neuvonantajat ovat tällä välin arvioineet, ettei valituksella ole suurta mahdollisuutta, ja voi olla, että sakko jopa koventuu, jos siitä valittaa.

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Alfred Schindler sanoi sakkojen olleen kaksi kertaa suuremmat kuin mitä yhtiö oli odottanut.

- Sakkosumma on giganttinen ja yhtiölle paha pettymys. Emme hyväksy niiden suuruutta.

Schindler vetoaa siihen, että sitä sakotetaan kartellisopimuksista Belgiassa, Luxemburgissa ja Hollannissa.

- Siellä toimivat yhtiömme joutuvat käytännössä konkurssiin, jos ne alkavat maksaa näin kovia sakkoja. Emme hyväksy sitä, että koko yhtiö kärsii vain muutamien työntekijöidemme virheistä.

Schindlerin osake laski maanantaina pahimmillaan jopa kahdeksan prosenttia, vaikka yhtiö teki ennätystuloksen ja -voiton. Yhtiön liikevaihto nousi yli 25 prosenttia reiluun 11 miljardiin frangiin eli yli seitsemään miljardiin euroon. Voitto nousi saman prosenttisumman 511 miljoonaan frangiin eli yli 330 miljoonaan euroon.

Osake laski, koska yhtiö sai niin paljon enemmän tilauksia, että tuotannossa tuli tiukkaa. Osakkeen arvoa painoivat myös kallistuneet raaka-ainekulut.

Yhtiö odottaa hissien ja liukuportaiden käyvän tänäkin vuonna reippaasti kaupaksi, koska ympäri maailmaa vallitsee varsinainen rakennusbuumi. Schindler toimittaa hissejä muun muassa Moskovaan rakennettavaan Euroopan korkeimpaan torniin Federaatiotorniin.

Schindler on maailman toiseksi suurin hissivalmistaja amerikkalaisen Otiksen jälkeen.

Schindler ilmoitti samalla, että sen toimitusjohtaja vaihtuu elokuun alussa. Työn ottaa vastaan ruotsalainen Jürgen Tinggren. Hän on nyt konsernissa Schindlerin hissien ja liukuportaiden varajohtaja. Nykyinen toimitusjohtaja Roland Hess siirtyy yhtiön hallitukseen.

Schindlerin logistiikkayhtiö Also osti viime vuonna suomalaisen GNT-yhtiön.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    5. 5

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    6. 6

      ”Aivan uutta tietoa” – Helsinki-Tallinna -tunnelin selvityksen ”tulokset lupaavia”

    7. 7

      Kommentti: Pitkäaikaistyöttömyys laskee, Sipilä väitti – tilastoharhan takaa paljastuu karu totuus

    8. 8

      Turvapaikanhakijoiden määrät laskevat – jo satoja työpaikkoja kadonnut

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    4. 4

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    5. 5

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    6. 6

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    7. 7

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    8. 8

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    9. 9

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    10. 10

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää