Suomen pomot pakenevat tupakkajätistä

Suomen maajohtaja ja lakiasiainjohtaja jättävät amerikkalaisen tupakkajätin Philip Morrisin, joka myllertää Pohjoismaiden toimintojaan.
Tupakkayhtiö Philip Morrisista ovat tänä keväänä irtisanoutuneet yhtiön Suomen maajohtaja Antti Hirvonen ja johtaja Kalle Soikkanen, joka on vastannut Suomen ja Islannin lakiasioita.

Tupakkafirman johtajat päättivät jättää yhtiön sen jälkeen, kun yhtiö kertoi uudesta organisaatiomallista.

– Työnantajan ratkaisut auttoivat tekemään hyviä ratkaisuja, Kalle Soikkanen muotoilee.

Varatuomarin koulutuksen saanut Soikkanen siirtyy maaliskuussa partneriksi ja johdon rekrytoijaksi suorahakuun erikoistuneeseen Stanton Chaseen.

Philip Morris aikoo keskittää Pohjoismaiden toimintojaan Tukholmaan. Organisaatiomyllerrys on parhaillaan käynnissä. Suomeen jää pelkkä myyntiorganisaatio, jota johtaa toimitusjohtaja.

Hirvonen työskentelee vielä tämän viikon Suomen maajohtaja. Hän on ollut yhtiön palveluksessa 16 vuotta. Kolme viime vuotta hän on toiminut maajohtajana.

– Yhteisellä sopimuksella eroan yhtiöstä, Antti Hirvonen sanoo lähdöstään. 

Philip Morrisilla on Suomessa 62 työntekijää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    5. 5

      Euroministerit koolla – Kreikka vie jälleen päähuomion

    6. 6

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    7. 7

      Suomalaisyritysten Venäjä-näkymät paranivat – ”Ei ole odotettavissa rakettimaista nousua”

    8. 8

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    9. 9

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    10. 10

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    3. 3

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    4. 4

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    5. 5

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    6. 6

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    9. 9

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    10. 10

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää