Valikko

Työnantajat: Kansa ei tajua omaa etuaan

Elinkeinoelämän keskusliiton mielestä suomalaiset eivät ymmärrä, että yritysten etu on kaikkien etu. EK:n apulaisjohtajan Eeva-Liisa Inkeroisen mielestä kansalaisia on valistettava ymmärryksen parantamiseksi.


Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan tuoreen raportin mukaan suomalaiset katsovat aiempaa enemmän, että työntekijöiden ja työnantajien edut ovat yhä kauempana toisistaan.

EK:n apulaisjohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen kritisoi suomalaisten näkemystä.

Inkeroinen vetoaa siihen, että yritysten pitää menestyä, jotta elintaso kasvaisi.

–Vain menestyvät yritykset luovat kasvua ja hyvinvointia. Toivoisin, että kansalaiset näkisivät asian samalla tavalla. Jos yritykset eivät menesty, ei ole talouskasvua eikä hyvinvointiyhteiskunnan palveluja.

Inkeroisen mielestä on ongelmallista, jos ihmiset eivät ymmärrä tätä yhteyttä.

–Viestinnässä on parantamisen varaa, jotta tajuttaisiin, mistä hyvinvointi rakentuu.

Viime vuosina on ollut paljon irtisanomisia. Todennäköisesti ne ovat vaikuttaneet suomalaisten asenteisiin.

–Media julkistaa näyttävästi irtisanomisia. Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että työllisyys on kasvanut.

Ainakin työntekijöiden mielestä työnantajat potkivat väkeä ulos liian herkästi. Esimerkiksi Kauppalehti sanoo irti väkeään. Journalistiliitto aikoo riitauttaa asian.

Työntekijöiden mukaan perusteita irtisanomisille ei ole muun muassa siksi, että lehti tekee voittoa.
Inkeroinen ei ota kantaa heppoisiin irtisanomisiin.

–Meillä on lainsäädäntö, joka asettaa irtisanomisten edellytykset. Kysymys, irtisanotaanko turhaan vai ei, ei ole relevantti.
 
Evan selvitykseen vastanneista 62 prosenttia näkee, että suuryrityksillä on liikaa valtaa. Vastaavasti 57 prosentin mielestä markkinavoimilla on liian paljon valtaa.
 Inkeroinen ei ole samaa mieltä.

–Yrityksillä pitää olla toimintaedellytykset, että kilpailussa pärjätään. Liiallisesta vallasta ei ole kysymys.

Evan raportin mukaan palkansaajapuoli kokee pudonneensa kelkasta, kun yritykset toteuttavat globaaleja strategioita ja tähtäävät omistaja-arvon kasvattamiseen.

–Ehkä kansalaiset ovat julkisen keskustelun varassa, ja ehkä näkemystä ohjaavat uutiset irtisanomisista. Suomalainen elinkeinoelämä on hyötynyt talouden kansainvälistymisestä. Pessimismiä ei ole mitään syytä lietsoa pessimismiä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    2. 2

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    3. 3

      Helsingissä reipas pörssipäivä, Nokia ja Kotipizza ponkaisivat

    4. 4

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    5. 5

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    6. 6

      Berner ihmettelee Postin laskelmia kustannusten kasvusta

    7. 7

      Anvia aloittaa yt:t – vähentää enintään 25 työpaikkaa

    8. 8

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    9. 9

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    10. 10

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    3. 3

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    4. 4

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    5. 5

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    6. 6

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    7. 7

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    8. 8

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    9. 9

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    10. 10

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää