KTM luottaa Patrian selvityksiin

Markku Tapion mukaan kauppa-ja teollisuusministeriö ei ryhdy tutkimaan valtion aseyhtiöön kohdistuvia syytöksiä.
Kauppa- ja teollisuusministeriön omistajapolitiikan yksikön johtaja Markku Tapio kertoo, että ministeriö ei ole ryhtynyt eikä aio ryhtyä itse selvittämään valtion puolustusvälineyhtiö Patrian toimia. Patrian ajoneuvokaupoista Puolassa ja viimeksi tykkikaupoista Egyptissä on noussut kohu.

Kovimpien syytösten mukaan Patrian kauppatavat ovat olleet kyseenalaisia, se on käyttänyt hämäräperäisiä agentteja ja jopa lahjontaa. Helsingin Sanomien haastatteleman neuvonantajan, everstiluutnantti evp. Erkki Heinilän mukaan Patria on esimerkiksi pimittänyt asiakkaalta tietoja Egyptiin myymiensä tykkien aiemmista ongelmista ja vioista.

– Olemme lähteneet siitä, että yhtiö selvittää asiat itse ja käy tarvittavat keskustelut. Me emme ole mitenkään asiaan sotkeutuneet. Seuraamme tilannetta ja olemme saaneet selvityksiä, kertoo Tapio.

Tapio luottaa yhtiön selvityksiin, joiden mukaan syytökset ovat perättömiä. Torstaina Helsingin Sanomissa Patrian toimitusjohtaja Jorma Wiitakorpi vakuutti, että yhtiö ei missään tapauksessa harrasta lahjontaa.

Wiitakorven mukaan asiakkaat ovat olleet hyvin tyytyväisiä tykkeihinsä. Tapio myöntää, että valtion aseyhtiöön kohdistuvat syytökset ovat kiusallisia. Mitään erityisvaatimuksia yhtiön asemasta ei kuitenkaan seuraa.

– Patrian pitää toimia niin kuin muutkin yhtiöt, siitä lähdetään. Näin minun käsitykseni mukaan Patria on menetellytkin, sanoo Tapio.

Suomen valtio omistaa Patrian osakkeista 73,2 prosenttia. Loput omistaa eurooppalainen lentokone- ja aseyhtiö EADS.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    3. 3

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    4. 4

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    5. 5

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    5. 5

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    6. 6

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    7. 7

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    8. 8

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    9. 9

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    10. 10

      Jarmon, 55, lähi-Siwa joutui lakkautuslistalle – ”Voi kehveli, tämä oli paras kauppa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää