Valikko

Millennium-palkinto myötäilee nykypäivän vaatimuksia

Millennium-palkintosäätiön hallitus on nimittänyt viisi uutta jäsentä kahdeksanhenkiseen palkintolautakuntaan. Palkintolautakunnan puheenjohtajana aloittaa Helsingin yliopiston vararehtori, professori Marja Makarow.
Millennium-teknologiapalkinto myönnetään joka toinen vuosi elämänlaatua merkittävästi parantavasta teknologisesta innovaatiosta.

- Teknologia- ja tiedepalkintojen maailmanlaajuinen tunnettuus ei perustu jaettavaan euromäärään vaan onnistuneisiin valintoihin. Kahden ensimmäisen kierroksen voittajat osuivat aivan nappiin. Tästä on hyvä jatkaa Millennium-teknologiapalkinnon maineen rakentamista sekä Suomen profiilin vahvistamista korkean teknologian maana, Marja Makarow sanoo tiedotteessa.

Marja Makarow on Helsingin yliopiston soveltavan biokemian ja molekyylibiologian professori ja vararehtori.

Millennium-teknologiapalkinto on myönnetty kaksi kertaa, ensimmäisen kerran vuonna 2004 World Wide Webin keksijälle Tim Berners-Leelle ja toisen kerran syksyllä 2006 uusien vallankumouksellisten valolähteiden – kirkkaan sinisen, vihreän ja valkoisen led-valon sekä sinisen laser-valon – keksijälle professori Shuji Nakamuralle.

Makarow arvioi, että Millennium-teknologiapalkinnon filosofia, jossa palkittavan innovaation tulee parantaa ihmiskunnan elämänlaatua ja edistää kestävää kehitystä, vastaa erinomaisesti tämän päivän vaatimuksia.

- Kun teknologian teoreettinen perusta on selvitetty ja innovaatio on siirtymässä hyötykäyttöön, se tulee sopeuttaa kestävän kehityksen ehtoihin sekä yhteiskunnallisiin arvoihin.

Elämän laatu paremmaksi

Miljoonan euron Millennium-teknologiapalkinnon tavoitteena on nostaa esiin elämän laadun parantamiseen ja kestävään kehitykseen tähtäävää tutkimus- ja kehitystyötä ja innovaatioita.

Palkintokauden 2007-2008 uusina palkintolautakunnan jäseninä aloittavat professori Mikko Hupa, Åbo Akademi, johtaja Bob Iannucci, Nokia Research Centre, akatemiaprofessori Risto Nieminen, TKK, professori V.S. Ramamurthy, Inter-University Accelerator Center, New Delhi sekä professori Henry Yang, Kalifornian yliopiston (Santa Barbara) kansleri.

Palkintolautakunnan vanhoina jäseninä jatkavat puheenjohtajana aloittavan professori Marja Makarowin lisäksi professori Bengt Nordén, Chalmersin teknillinen korkeakoulu ja professori Jean-Claude Charpentier, Euroopan kemiantekniikan alan federaatio.

Historian kolmas Millennium-palkinto luovutetaan kesäkuussa 2008. Uusien voittajaehdokkaiden nimeämismahdollisuus alkaa 16.4.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      Toimeentulotuki siirtyy Kelalle – hälveneekö häpeä?

    8. 8

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    9. 9

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    10. 10

      Nesteen osake niiasi Trumpin johtajavalinnan jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    4. 4

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    5. 5

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    9. 9

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää