Pohjoismaihin sijoittavat osakerahastot kehnoja helmikuussa

Helmikuun lopun osakenotkahdus painoi osakerahastojen kuukausituotot vain niukasti tappiolle.
Osakerahastoista kaikkein heikoimmin helmikuussa tuottivat Rahastoraportin luokittelussa pohjoismaihin sijoittavat osakerahastot. Niiden rahasto-osuuksien arvot laskivat Suomen Sijoitustutkimus Oy:n laskelman mukaan keskimäärin 3,0 prosenttia.

Esimerkiksi kehittyvien markkinoiden rahastojen keskimääräinen pudotus oli 2,1 prosenttia.
Suuri osa Suomessa myydyistä Pohjoismaihin sijoittavista osakerahastoista on keskittynyt pienten yritysten osakkeisiin.

Pienten ja keskisuurten yhtiöiden osakkeet ovat nousseet viime viikkoihin asti erittäin hyvin, mutta sijoittajat mieltävät ne usein samanlaisiksi riskisijoituksiksi kuin esimerkiksi kehittyvien markkinoiden osakkeet.

Tällä viikolla sijoittajien halu riskien pienentämiseen pudotti reilusti pienten yhtiöiden osakkeita. Vähän vaihdettujen osakkeiden hinnat voivat pudota reilusti jo pelkästään piensijoittajien hermoilujen takia.

Eurooppaan sijoittavat osakerahastot selvisivät helmikuusta keskimäärin 1,7 prosentin tappioilla.

Kehittyvillä markkinoilla tuli helmikuussa melkoisia tuottoeroja. Kiina-rahastot sukelsivat helmikuussa keskimäärin 3,2 prosenttia ja Intia-rahastot jopa 10,5 prosenttia.

Venäjä-rahastot tuottivat helmikuussa kuitenkin 1,5 prosenttia plussaa. Venäjä-rahastot pystyivät keskimäärin voittamaan esimerkiksi MSCI:n Venäjä-indeksin. Kiina- ja Intia rahastot hävisivät vastaaville indekseille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    7. 7

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    8. 8

      Savo-Solar sai puolen miljoonan rahoituksen aurinkokeräimelleen

    9. 9

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    10. 10

      Ulla Nord lähti etsimään ”kadonneita” miehiä – kolkutteli heidän oviaan ja auttoi kädestä pitäen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    6. 6

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    9. 9

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    10. 10

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää