Siimes moittii huonoa lääkekeskustelua

Lääketeollisuus ry:n uuden toimitusjohtajan Suvi-Anne Siimeksen mielestä isoin uhka lääkealalle on se, että lääkehoitoihin suhtaudutaan vain kustannuksena.


Torstaina työnsä Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtajana aloittaneen Suvi-Anne Siimeksen mukaan olisi tärkeää, että lääkkeiden hyödyt tunnustettaisiin.

– Lääkkeet tuottavat monissa tapauksissa huomattavia kustannussäästöjä yhteiskunnalle. Ääritapauksessa ne tekevät ihmisen elämän ylipäätään mahdolliseksi, Siimes toteaa.

Hän miettii sitä, että miksi poliitikot ovat niin valmiita tunnustamaan esimerkiksi kirurgian kehittymisen tuomat hyödyt yhteiskunnalle, mutta lääkkeiden osalta suhtaudutaan kielteisesti ja epäillen tähän hyödyn ajatukseen. Keskustelu onkin hänen mielestään vinoutunutta.

– Näyttää, että lääkehoitojen kehittämistä haluttaisiin jarruttaa, kun lääkkeet nähdään niin pitkälti kustannuskysymyksenä eikä ollenkaan investointina.

Lääkekustannusten nousua halutaan Suomessa suitsia kaikin keinoin. Esimerkiksi vuoden 2006 alussa reseptilääkkeiden tukkuhintoja alennettiin kertaheitolla viisi prosenttia.

– Yleistoive olisi, että viranomaisten toiminta olisi ennakoitavaa, ja ettei kauheita yllätyksiä odottaisi nurkan takana.

Vaalit ovat lähestymässä. Lääketeollisuudella on siis vaikuttamisen paikka. Suurin tavoite on lääkekorvausjärjestelmän uudistus. Se pitäisi järjestön mukaan tehdä Ruotsin ja Tanskan mallin mukaan.

Potilailla olisi mallissa vuotuinen omavastuu. Tämän  jälkeen lääkkeitä korvattaisiin prosenttiperusteisesti. Omista pussista maksetuilla lääkekuluilla olisi vuotuinen katto.

– Nykyjärjestelmä on aika monimutkainen, perustelee Siimes muutoksen tarvetta.

Muutosesityksiä on muillakin tahoilla. Niin sanottua viitehintajärjestelmää lääketeollisuus ei kannata. Siinä lääke korvattaisiin aina alimman mahdollisen hinnan mukaan. Jos potilas haluaisi kalliimpaa lääkettä, hän maksaisi erotuksen itse.

– Mielestämme viitehintajärjestelmässä on suuri kansalaisten eriarvoistumisen riski. Tietyissä muodoissa viitehintajärjestelmä johtaisi siihen, että sairauksien hoito riippuisi potilaan omista tuloista - siitä, mihin on varaa.

Siimes harmittelee sitä, että lääkehoito ei ole noussut kunnon vaalikysymykseksi.

– Jos vaaliteemoja ja keskusteluja katsoo, niin terveydenhuollon kysymykset eivät ole ylipäätään olleet tähän mennessä vahvasti vaaliagendalla. Saa nähdä, mitä nämä kaksi viimeistä viikkoa tuovat.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    2. 2

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    3. 3

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    6. 6

      Sähkön säästämistä varten tehtiin ”peli” – 80 % vähensi kulutusta

    7. 7

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    8. 8

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    9. 9

      Go! Aviation asetettiin konkurssiin

    10. 10

      Euroalueen talouskasvu yllätti iloisesti tammikuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    7. 7

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    8. 8

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    9. 9

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    10. 10

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää