Valikko

Pankakoski ei havittele Finnlinesin johtopaikkaa

Siljan entinen toimitusjohtaja Antti Pankakoski on Grimaldin omistajasuvun suosikki Finnlinesin hallitukseen. Meillä on ollut puhetta vain hallitustyöskentelystä, Pankakoski sanoo.
Antti Pankakoski sai pari viikkoa sitten Napolista puhelun. Finnlinesin omistajasuvun edustaja Emanuele Grimaldi kysyi, kiinnostaako Pankakoskea varustamon hallituksen jäsenyys.

Pankakosken ei tarvinnut kauan miettiä.

– Pidän tehtäviä mielenkiintoisina.

Finnlinesissa myrskyää. Varustamon toimitusjohtaja Antti Lagerroos ilmoitti pari viikkoa sitten eroavansa yhtiöstä. Samoin hallituksen kaikki vanhat jäsenet Emanuele Grimaldia lukuunottamatta jättävät tehtävänsä.

Pankakoski ei ryhdy julkisuudessa ottamaan kantaa, minkälaisia haasteita yhtiöllä on edessään.

Ulkopuolisesta voisi näyttää siltä, että Pankakoski olisi kokenut johtajahahmo ja merenkulun asiantuntija vaikka varustamon operatiiviseen johtoon. Pankakoski teilaa ajatuksen Finnlinesin johtajan tehtävistä heti kättelyssä.

– Meillä ei ole ollut puhetta muusta kuin hallitustyöskentelystä.

Pankakoski ei tarkkaan tiedä, mikä painoi hänen ehdokkuudessaan. Luultavasti Pankakosken kokemukset Siljan johdossa olivat ratkaiseva sysäys.

Pankakoski toimi neljä vuotta Silja Linen toimitusjohtajana. Kun varustamo siirtyi viime syksynä osaksi virolaista Tallinkia, Pankakoski jätti yhtiön.

Vaikka Silja ja Finnlines ovat molemmat varustamoyhtiöitä, eroja Pankakoski näkee yhtiöiden toimialoissa.

– Finnlines hoitaa tavaran vienti- ja tuontikuljetuksia. Silja kuljettaa matkustajia.

Pankakoski ja Huolintakeskuksen entinen toimitusjohtaja Heikki Laine ovat Grimaldin hallituslistan ainoat suomalaiset nimet.

Finnlines olisi Pankakosken toinen hallituspaikka. Hän vaikuttaa jo EQ pankin hallituksessa.

Pankakoski ilmoitti syksyllä Siljasta lähtönsä jälkeen etsivänsä täyspäiväisiä tehtäviä. Etsintä on edelleen käynnissä. Sopivaa työtä ei ole vielä sattunut vastaan.

– Kokemusta minulla on teollisuudesta, matkailusta ja brändistä. Sieltä alalta työt voisivat olla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    4. 4

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Italian uhkapeli voi sytyttää uuden eurokriisin

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    10. 10

      Näkökulma: Vaarallisin jytky uhkaa 4. joulukuuta – voittaisi Brexitin ja Trumpin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    6. 6

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää