Valikko

Nokian Vehviläinen: Yt-neuvotteluja ei ole pimitetty

Siemensin työntekijöillä ei Nokian mukaan ole irtisanomissuojaa syyskuuhun 2009 saakka eikä yhtiö ole omasta mielestään pimittänyt tietoa yt-neuvottelujen etenemisestä.
Nokia Siemens Networksin operatiiviseksi johtajaksi nimitetty Mika Vehviläinen kiistää Ylempien Toimihenkilöiden Neuvottelujärjestön YTN:n väitteet, että Siemensin työntekijöillä olisi irtisanomissuoja syyskuun loppuun 2009 saakka.

- Todennäköisesti he viittaavat IG Metallin ja Siemens AG:n väliseen sopimukseen. Saksassa kuten muissakin maissa on erilaisia tapoja irtisanoa henkilöstöä. Saksassa tehty sopimus sulkee pois vain yhden tavan irtisanoa. Se ei estä irtisanomisia Saksassa, Vehviläinen sanoo.

YTN:n puheenjohtaja Matti Viljanen väitti perjantaina antamassaan tiedotteessa, että Siemensin henkilöstön irtisanomissuoja tarkoittaa käytännössä sitä, että Nokia Siemens Networksin vähennyspaineet koskevat suomalaisia.

Vehviläisen mukaan irtisanomisia ei ole kohdennettu erityisesti Suomeen.

- Mahdolliset irtisanomiset lähtevät siitä, että pyrimme luomaan mahdollisimman kilpailukykyisen yhtiön.

Nokia ei hyväksy Viljasen väitettä työntekijöiden pitämisestä tietopimennossa. Vehviläisen mukaan irtisanottavien määrä ei ole vielä tiedossa, koska yhteisyrityksen liiketoimintaa eikä henkilöstövähennyksiä koskevia yt-neuvotteluja ole vielä aloitettu.

- Mielestäni olemme tehneet paljon töitä sen eteen, että tietoa on laajasti saatavilla tuotevalikoimasta ja yt-neuvottelujen etenemisestä. Meillä on nettilähetyksiä, joissa koko yrityksen johto on ollut linjoilla. Eri toimipaikoilla on ollut tiedotustilaisuuksia, ja intranetissä on saatavilla tietoa videoina ja kirjoituksina, Vehviläinen sanoo.

- Seuraamme jatkuvasti kyselyillä mitä mieltä henkilöstö on asiasta. Tietojemme mukaan henkilöstö on suurelta osalta kohtalaisen tyytyväinen saamiinsa tietoihin.

Helmikuun alussa Nokiassa aloitettiin koko Networks-toimialan henkilöstön yt-neuvottelut, jotka koskevat yhteisyrityksen tuotevalikoiman uudistamista ja päällekkäisyyksien purkamista.

Työrauhan takaaminen Nokian verkkotoimialalla on Viljasen mukaan nykyisessä tilanteessa mahdotonta. Nokian johdossa tietoa mahdollisesta lakon uhasta ei ole.

- Kanavat työntekijöihin ja heidän edustajiinsa ovat auki ja keskustelua käydään avoimesti. Henkilökohtaisesti en ole saanut tällaisia viitteitä (lakkouhka) miltään taholta.

Kuuma aihe yt-neuvotteluissa on irtisanomisten jälkeisen takaisinottovelvoitteen laajentaminen koskemaan myös Nokiaa ja Siemensiä.

Se tarkoittaisi sitä, että jos henkilö irtisanotaan Nokia Siemens Networksistä, Nokia ja Siemens eivät saisi palkata uutta työntekijää yhdeksään kuukauteen ilman, että Nokia Siemens Networksistä irtisanotulle on ensin tarjottu kyseistä tehtävää.

- Näitä keskusteluja ole vielä käyty. Niihin mennään sitten, kun yt-neuvottelut irtisanomisista aloitetaan. Tämä on todennäköisesti yksi käsiteltävistä asioista, Vehviläinen sanoo.

Jos Nokia Siemens Networksin liiketoiminta alkaa maaliskuun loppuun mennessä ja irtisanomisia koskevat yt-neuvottelut aloitetaan huhtikuun alussa, potkuja voidaan antaa aikaisintaan toukokuun puolivälissä. Suomen yhteistoimintalain mukaan kymmentä tai sitä useampaa työntekijää koskevien yt-neuvottelujen vähimmäispituus on kuusi viikkoa.

Nokia Siemens Networksin palveluksessa työskentelee noin 60 000 työntekijää. Yhtiö aikoo irtisanoa neljän vuoden aikana 10-15 prosenttia henkilöstöstään. Suomessa Nokian Networks-toimialalla työskentelee 9 000 henkilöä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    3. 3

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    4. 4

      Kuluttaja: Lastentarvikkeissa sama hinta joka kaupassa – missä kilpailu?

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    7. 7

      Ikean tulos paisui +20 %

    8. 8

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    9. 9

      Yle: Anttilan lahjakortteja yhä ulkona 800 000 eurolla – vielä ehdit velkoa

    10. 10

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    6. 6

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    9. 9

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    10. 10

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää