Valikko

Ruotsi siirtyy hitaasti digiaikaan

Kaapelilähetykset jatkuvat Ruotsissa normaalisti. Tukholman alueella 90 prosenttia katsoo televisiota kaapelin kautta. Suomessa digitaalisiin lähetyksiin siirtyminen tapahtuu melkoisella rysäyksellä verrattuna länsinaapuriin.
Ruotsi siirtyy digitaalisiin lähetyksiin useissa eri vaiheissa. Vielä suurempi ero Suomeen on siinä, että kaapelin kautta televisiota katsovien kansalaisten ei tarvitse tehdä yhtään mitään.

– Tukholman alueella noin 90 prosenttia asukkaista voi jatkaa television katsomista tekemättä mitään, koska kaapeliverkossa analogiset lähetykset jatkuvat normaalisti, kertoo tiedottaja Stina Sandell valtion digitaalilautakunnasta.

– Digitalisointi koskee tällä kertaa ainoastaan maaverkkoa, jonka lähetyksiä katsotaan antenneilla.
Ruotsin valtiopäivien asettaman digilautakunnan tehtävänä on suunnitella ja valvoa siirtymistä ja kertoa asiasta kansalaisille. Digitaalisiin lähetyksiin siirtymisen on tarkoitus onnistua mahdollisimman kuluttajaystävällisesti.

Ruotsin siirtyminen digiaikaan alkoi syyskuussa 2005, kun Gotlannissa aloitettiin digitaaliset lähetykset.

Kaapeliverkon analogisten lähetysten jatkuminen helpottaa siirtymävaihetta, kun moni tv-katsoja välttyy hankkimasta digivastaanottimia tai -bokseja.

Siirtyminen yhtä jalkaa digiaikaan kaikissa verkoissa olisi helpottanut tiedotustyötä.

– Mielestäni teillä Suomessa siirtymä on toteutettu helpommalla tavalla. On selkeämpää, kun kaikki verkot digitalisoidaan samalla kerralla, sanoo Sandell.

– Ruotsissa on erityisesti kaapelitalouksissa suurta epätietoisuutta siitä, tarvitseeko televisiolle tehdä jotakin.

Ensimmäisenä Ruotsin suurkaupungeista siirtymävuorossa on Tukholma. Siellä siirtyminen digilähetyksiin tapahtuu maanantaina 12. maaliskuuta. Alueella on yli miljoona kotitaloutta. Lautakunnan mukaan siirtymä muilla alueilla on sujunut hyvin.

– Etukäteen tv-katsojilla on ollut paljon huolta mutta olemme kokeneet, että kaikki on sujunut jopa odottamaamme paremmin, Sandell sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Pankkiala: Asunnot eivät ole liian kalliita

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    6. 6

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Euroopan pörssit lähtivät nousuun Italian vaalituloksen jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    9. 9

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    10. 10

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää