Valikko

Hintaralli herätti sähkönkuluttajat

Sähköyhtiöiden viime syksyn hintaralli sai kuluttajat vertaamaan ahkerasti hintoja, eikä into ole romahtanut nousun taituttua. Sähköyhtiöiden asiakaspalveluissa on ollut kiirettä ja liikenne on ollut vilkasta myös hintavertailuja tuottavilla internet-sivuilla.
Esimerkiksi Energiamarkkinaviraston nettisivuilla on tehty viime vuoden tammikuun jälkeen yli 1,3 miljoonaa hintavertailua.

– Marras–joulukuussa kävijöitä oli todella paljon. Myös alkuvuosi on ollut selvästi normaalia vilkkaampi, kertoo ylitarkastaja Tapio Silvennoinen.

Hän uskookin, että viime vuoden hinnankorotukset ovat opettaneet kuluttajat hintatietoisemmiksi ja huomaamaan kilpailuttamisen edut.

Ilmiö on havaittu myös sähköyhtiöissä. Yhtiötä ei välttämättä ole aina vaihdettu, mutta vanhaa sopimusta on muutettu hinnaltaan edullisempaan laskutusvaihtoehtoon.

Vaikka loppuvuoden kaltaista ”Fortum-piikkiä” ei ole enää nähty, on vaihto- ja kilpailutustahti pysynyt selvästi viime syksyä vilkkaampana.

Tiheimmät saalistusverkot on pidetty edelleen Fortumin kotivesillä Espoossa, ja sieltä vakuutetaan tulevan myös saalista.

Helsingin Energian sähköliiketoiminnasta vastaavan johtajan Jukka Niemen mukaan Fortumilta siirtyy heille asiakkaita edelleen.

Vantaan Energian myyntijohtaja Ilkka Reko kehuu hänkin asiakasvirtojen pysyneen plussan puolella. Vuodenvaihteen hintahässäkkä kuului saaneen jotkut asiakkaat myös ymmälleen.

Rekon mukaan kuluttajasähkön hintahaitari on lopulta varsin kapea ja käytännön hintaerot ovat muutamia prosentteja. Niinpä täkynä pitää olla jotain muuta.

– Me olemme tyytyväisiä S-ryhmän bonus-yhteistyöhön. Saamme sitä kautta jatkuvasti asiakkaita, sanoo Reko.

Asiakassaldo kuuluu olevan plussalla myös Vattenfallissa. Tulovirran suunta on ollut sähkönmyynnin toimitusjohtaja Ilkka Salosen mukaan heilläkin Espoo.

Fortum Marketsin asiakkuuspäällikkö Timo Liiri ihmettelee kilpailijoiden kehuja, joissa on kalavalheen makua.

Liirin mukaan asiakassaldo oli viime vuonna ja on edelleen plussan puolella, kun asiakkaat ovat verranneet hintoja hieman useammalla vaihtoehdolla.

Lähtijöitä on kuulemma ollut, mutta uusia asiakkaita on saatu tilalle enemmän. Etenkin mainoksissa pyörivä ”ympäristösähkö” on alkanut kiinnostaa.

– Kilpailijat ovat varmastikin saaneet meiltä asiakkaita, mutta ovat ne niitä myös meille menettäneet. Sekin kannattaisi mainita, Liiri huomauttaa.

Suomalaisten sähkö on tulevien alennusten jälkeen silti kalliimpaa kuin vuosi sitten. Energiamarkkinaviraston mukaan hinta nousi viime vuonna 14 prosenttia.

Huhtikuussa voimaan tulevat alennukset ovat pääosin muutamia prosentteja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    2. 2

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    9. 9

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    10. 10

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää