Valikko

Luottojen tyrkytys karkaa käsistä

Kuluttajavirasto hermostui siitä, että pankit ja liikkeet tyrkyttävät kuluttajille luottoja. Viraston mukaan ei ole oikein tarjota luottoja "ohimennen".
Kuluttajaviraston mukaan esimerkiksi kodinkone- ja huonekaluliikkeet ovat ohjanneet asiakkaita rahoittamaan ostoksensa ennemmin rahoitusyhtiön luotolla kuin maksamaan ne käteisellä.

Virastoa huolestuttaa myös, että pankista on voitu lähettää asiakkaalle valmiiksi täytetty luottohakemus palautuskuorineen. Luotto on järjestynyt pelkän allekirjoituksen avulla.

Uusittaessa pankkikorttia kansainväliseksi sirukortiksi asiakkaalle on joissain tapauksissa tarjottu ainoastaan luotto-ominaisuudella varustettua korttia, harmittelee virasto.

Lisäksi Kuluttajaviraston mukaan tekstiviestilainojen markkinoinnissa on korostettu, että rahaa saa helposti ja nopeasti mihin vuorokaudenaikaan tahansa.

Kuluttajaviraston mielestä tällaisten markkinoinnin ylilyöntien ongelmana on, että luoton saatuaan asiakkaalla voi olla aikaisempaa matalampi kynnys tehdä myös ylimääräisiä, ennalta suunnittelemattomia ostoksia.

– Ei ole vastuullista luotonantoa tarjota kuluttajille ikään kuin ohimennen uusia luottomahdollisuuksia. Silloin sivuutetaan kokonaan kuluttajan oikeus vertailla eri luottovaihtoehtoja ja arvioida niiden merkitystä omalle taloudelle, sanoo Kuluttajaviraston johtaja Anja Peltonen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    2. 2

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    3. 3

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    4. 4

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    5. 5

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    6. 6

      Berner ihmettelee Postin laskelmia kustannusten kasvusta

    7. 7

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    8. 8

      IMF huolissaan: Velkaantuminen lisännyt kotitalouksien haavoittuvuutta

    9. 9

      Venäjä yksityistää liki viidenneksen Rosneftista

    10. 10

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    10. 10

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää