Ammatti-isännöitsijät junailleet jo digiremontit

Ammatti-isännöitsijöiden hallinnoimissa taloyhtiöissä digi-tv:n aikataulu on pitänyt hyvin. Muualla on sen sijaan ongelmia, kertoo Isännöitsijäliiton selvitys.


Yhteisantennitaloissa verkkojen digitalisointi on edennyt vauhdilla viime vuodesta, selviää Suomen Isännöintiliiton tekemästä selvityksestä. 

 - Ammattimaisesti isännöidyissä taloyhtiöissä asia on pääsääntöisesti hoidettu hyvissä ajoin, sanoo Isännöintiliiton toimitusjohtaja Tero Heikkilä.

Isännöintiliiton helmikuussa tekemän kyselyn mukaan 3,5 prosenttia ammattimaisesti isännöidyistä yhteisantennitaloyhtiöistä ei vielä ole digikunnossa. Käytännössä se tarkoittaa noin tuhatta taloyhtiötä.

Joissakin tapauksissa vuokratalojen sijoittajaomistajat eivät ole halunneet investoida antennikorjauksiin. Osakkaat ovat päätyneet joissakin tapauksissa omiin lautasantenneihin tai kaapeliverkkoon.

Päätöksiä on pantattu myös siksi, ettei yhtiöissä ole vieläkään uskottu aikarajan pitämiseen tai raha on ollut tiukassa.

 Ammattimaisesti isännöityjä taloyhtiöitä on Suomessa noin 50 000, joista järjestäytyneiden isännöitsijöiden hoidossa on yli puolet.

- Tilanne on heikompi niissä taloyhtiöissä, joita ei isännöidä ammattimaisesti, Isännöintiliiton toimitusjohtaja Heikkilä arvelee.

 Näitä taloyhtiöitä on Suomessa noin 30 000. Niiden digi-tilanne on kuulemma arvoitus.

 Isännöintiliitto toteutti selvityksen liikenne- ja viestintäministeriön pyynnöstä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    2. 2

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    5. 5

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    6. 6

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    7. 7

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    8. 8

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    9. 9

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    10. 10

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    5. 5

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    6. 6

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    10. 10

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää