Valikko

Vääntö vanhoista sähköosakkeista jatkuu

Hämeenlinnan käräjäoikeudessa käydään tällä viikolla vääntöä siitä, pitääkö Vattenfallin maksaa vielä korvausta entisten pitäjänsähköyhtiöitten osakkeista.
Yli sata kiinteistönomistajaa tai kuolinpesää hakee joukkokanteella noin kahta miljoonaa euroa omistuksista, jotka ovat perua jopa isoisän isältä.

Juttu periytyy Hämeen Sähköltä, jonka Vattenfall osti vuonna 1995. Hämeen Sähkö oli puolestaan fuusioinut itseensä perustajansa, pienet pitäjänsähköyhtiöt 1970-luvun alkuvuosina.

Kun Hämeen Sähkö valmisteli kirjautumista pörssiin, oli vanhojen yhtiöitten osakkeita vaihtamatta vielä noin 55 miljoonan markan eli liki kymmenen miljoonan euron arvosta.

Kyseinen osakepotti - kymmenisen prosenttia Hämeen Sähkön osakepääomasta - mitätöitiin 1994. Korkein oikeus totesi ratkaisun laittomaksi kuusi vuotta myöhemmin, ensimmäisen omistusriitajutun päätteeksi.

Vattenfall maksoi sittemmin korvauksia 27 miljoonaa markkaa eli 4,5 miljoonaa euroa. Vuoden 2002 keväästä yhtiö torjui vaatimuksen vanhentuneina, koska Hämeen Sähkön lopettamisesta tuli täyteen viisi vuotta.

Pienomistajia edustanut tamperelainen varatuomari Tiina Tikka ei antanut asian levätä, vaan keräsi uuden ryhmän kantajia ennen kuin mitätöintipäätöksestä tuli kuluneeksi kymmenen vuotta.

Hämeenlinnan käräjäoikeuden pääkäsittelyssä riidellään tiistaista alkaen 106 omistajatahon osakkeista. Ratkaisua odotetaan huhtikuussa.

Vattenfall on kiistänyt korvausvaatimukset muun muassa sillä perusteella, että suurimmalta osalta kantajista puuttuvat osakekirjat eikä omistajanvaihdoksia ole rekisteröity.

Varatoimitusjohtaja Tapani Liuhala Vattenfallista ei halua sen kummemmin kommentoida keskeneräistä oikeusjuttua.

Varatuomari Tikka muistuttaa, ettei pitäjänyhtiön sähköosake ollut alun perin arvopaperi, vaan yksinkertaisesti mahdollisuus saada sähköä. Hänen mukaansa se oli sidottu kiinteistöön ja siirtyi sen mukana seuraaville omistajille.

Tikan mukaan merkittäviä osakemääriä on löytynyt Hämeen Sähkön entisestä arkistosta. Hän uskoo, ettei papereita ole koskaan luovutettu omistajille ja että osa on unohtunut Hämeenlinnaan myöhemmin.

Varatuomari Tikka on laittanut riitajutun vireille myös kymmenien muitten mahdollisten asiakkaitten puolesta.

Tämä joukko haluaa seurata Hämeenlinnan käräjäoikeuden ratkaisun, ennen kuin antaa vauhtia omille vaatimuksilleen, yhteensä 1,5 miljoonalle eurolle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      1 600 työntekijää jättää Ericssonin vapaaehtoisesti

    4. 4

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    5. 5

      ISTV:n Nobel-studio: Tällaiset juhlat Bengt Holmströmiä odottavat Tukholmassa

    6. 6

      Bensa halpeni ja diesel kallistui

    7. 7

      Yksi asia sai Nordean uskomaan kasvuun: ”Se ratkaiseva tekijä”

    8. 8

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    9. 9

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    10. 10

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    5. 5

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    6. 6

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    7. 7

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    8. 8

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    9. 9

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää