Alfa neuvottelee Tukholmassa

Johtaja Kirill Babajev venäläisen monialayhtiön Alfan telealan sijoituksia hallinnoivasta Altimosta myöntää epäsuorasti yhtiön olevan kiinnostunut TeliaSoneran osakkeista.
– Meillä on ollut useita tapaamisia Tukholmassa. Meidän suuunitelmistamme on vielä vaikea sanoa mitään, koska (TeliaSoneran) yksityistämisen aikataulua ja tapaa ei ole vielä ilmoitettu. Seuraamme uutisia tarkasti.

Hän ei halua tarkemmin kertoa, neuvotteleeko Altimo TeliaSoneran kanssa Megafonin ja Turkcellin tilanteesta vai Ruotsin valtion kanssa TeliaSoneran osakekaupoista.

Viime viikolla Megafonin omistusta koskevat epäselvyydet selvenivät hieman. Bermudalainen Ipoc ilmoitti, että se ei enää jatka venäläisessä välimiesoikeudessa kiistaa Megafonin osakkeista.

– Käsittääkseni Megafonin omistuksessa ei ole enää käynnissä oikeusprosessia.

Altimo vakuuttaa haluavansa kehittää Megafonia ja Turkcellia.

– Toivomme Megafonin listautumista lähitulevaisuudessa, kunhan omistusta koskevat erimielisyydet on lopullisesti päättyneet, Babajev sanoo.

– Olemme sitoutuneet kehittämään Turkcellia, johon on valittu uusi ammattitaitoinen toimitusjohtaja. Osallistumme aktiivisesti hallitustyöhön.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    4. 4

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    5. 5

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    6. 6

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    7. 7

      Miljoonahankkeen neuvonantaja paljastaa 5 vinkkiä menestykseen

    8. 8

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    9. 9

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    10. 10

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    8. 8

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää