Valikko

TeliaSonera on tienhaarassa

Telia Soneran hallituksen puheenjohtaja Tom von Weymarnin mielestä nykyinen tilanne Megafonissa ja Turkcellissa ei voi jatkua enää pitkään.
Von Weymarn vahvistaa, että yhtiö neuvottelee pattitilanteeseen ajautuneiden osakkuusyhtiöiden Megafonin ja Turkcellin tilanteesta eri tahojen kanssa.

– Emme suinkaan istu kädet ristissä. Selvittelemme erilaisia vaihtoehtoja, ja niihin liittyen käymme keskusteluja eri tahojen kanssa. Niistä tiedotetaan sitten aikanaan, von Weymarn sanoo.

TeliaSoneran tavoitteena on lisätä omistustaan Venäjän kolmanneksi suurimmassa matkapuhelinoperaattori Megafonissa ja Turkin suurimmassa kännykkäoperaattori Turkcellissa. Venäjällä vaihtoehtona on von Weymarnin mukaan Megafonin vieminen pörssiin.

– Nyt näissä asioissa tavallaan poljetaan vettä. Se ei voi jatkua ikuisesti.

Ruotsalaisissa tiedotusvälineissä on väitetty, että Ruotsin valtion omistamista TeliaSoneran osakkeista olisivat kiinnostuneita norjalainen teleoperaattori Telenor ja venäläisen monialayhtiön Alfan telealan sijoituksia hallinnoiva Altimo. Von Weymarn ei halua kommentoida huhuja millään tavalla.

– Niinhän lehdet kirjoittavat. Se konsepti, josta media Altimoon liittyen puhuu edellyttäisi TeliaSoneran hallituksen näkökulmasta ainakin sitä, että vaihtoehtojen arvostukset ovat kohdallaan ja ne tukevat omistaja-arvoa. Ratkaisun pitäisi johtaa myös siihen, että saisimme enemmistöosuuden joko Megafonista tai Turkcellista.

Ruotsin porvarihallitus on ilmoittanut myyvänsä valtion omistamia TeliaSoneran osakkeita. Osakemyynnin ajankohta ja myytävien osakkeiden määrää hallitus ei ole vielä julkistanut. Ruotsin valtio omistaa TeliaSonerasta 45 prosenttia.

– Jos Ruotsin valtio harkitsisi jonkin tahon tekemää teollisista ratkaisua, jossa kaupan kohteena on laajemmin yhtiön osakkeita, TeliaSoneran hallituksen velvollisuutena on ottaa kantaa tarjoukseen ja siihen, onko se omistajien edun mukainen.

Altimo on sekoittanut TeliaSoneran suunnitelmia Turkissa ja Venäjällä. Altimo nappasi kesällä 2005 Turkin suurimmasta matkapuhelinoperaattorista Turkcellista 13 prosentin omistusosuuden turkkilaiselta sijoitusyhtiöltä Cukurovalta TeliaSoneran nenän edestä.

Aikaisemmin keväällä TeliaSonera teki Cukurovan kanssa kauppasopimuksen, jolla se osti 27 prosenttia Turkcellin osakkeista. Jos kaupan olisi toteutunut, TeliaSoneran olisi saanut määräysvallan Turkcellista.

Tammikuun lopussa kansainvälisen kauppakamarin välimiesoikeus päätti Wienissä, että Cukurova ei olisi saanut myydä osakkeita Altimolle, koska sillä oli sitova myyntisopimus TeliaSoneran kanssa.

Von Weymarn painottaa, että TeliaSonera ei saisi määräysvaltaa Turkcellista, vaikka se nyt ostaisi Altimolta sen omistusosuuden. Määräysvalta Turkcellista edellyttää, että omistajan hallussa on 50 prosenttia tai sitä enemmän Turkcellin suurimman omistajan Turkcell Holdingin B-osakkeista.

– Mikä arvo on sellaisella osakepotilla, joka ei ole kovin likvidi eikä siihen sisälly valtaa, von Weymarn kysyy.

Huolimatta omistuskiistoista Megafon ja Turkcell ovat olleet TeliaSoneralla erittäin hyvin tuottavia sijoituskohteita.

Viime vuonna yhtiön tuotot Megafonista ja Turkcellista lähes kaksinkertaistuivat vuoteen 2005 verrattuna.

TeliaSoneran tuotot osakkuusyhtiöistä olivat viime vuonna 4,8 miljardia kruunua eli noin 520 miljoonaa euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää