Kurosen kirja pääsi listojen kolmanneksi

Susan Kurosen kirja on noussut helmikuun myydyimpien uutuustietokirjojen joukkoon. Suomalaisen Kirjakaupan ostojohtaja Kristiina Rantanen kuitenkin muistuttaa, että näin keväällä tietokirjojen top-listalle pääsee paljon vaatimattomammalla myynnillä kuin esimerkiksi syksyllä.
Susan Kurosen kirja Pääministerin morsian on kuitenkin tietokirjatilastossa jopa kolmantena. Se ohittanut helmikuussa esimerkiksi Suvi-Anne Siimeksen kirjan Politiikan julkisivu ja Osmo Soininvaaran Vauraus ja aika -teoksen.

Kirjamedia Oy:n kirjakaupoista ja muutamista market-ketjuista keräämän tilaston mukaan ykkösenä tietokirjoissa oli edelleen Erkki Tuomiojan Häivähdys Punaista.

Heti Kuros-kirjan ensimmäisten myyntipäivien jälkeen isoimpien kirjakauppaketjujen edustajat kertoivat kirjan myyneen melko vähän.

Suomalaisen kirjakaupan ostojohtaja Kristiina Rantasen mukaan julkisuuden myllytys on auttanut sittemmin myymään kirjaa kohtuullisesti, mutta mistään kovasta myyntimenestyksestä hän ei vieläkään puhu.

– Kirja lähti myymään vasta vähän myöhemmin. Uusia tietokirjoja ei ole tänä vuonna tullut vielä kovinkaan paljon ja näin keväällä pienemmälläkin myyntimäärällä voi päästä listojen kärkisijoille.

Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja Olli Eräkivi sanoo, että Kirjamedian keräämä tilasto ei kerro yksittäisen kirjan myyntimääriä Suomessa, vaan ainoastaan listasijan. Hän muistuttaa, että kysymys on nimenomaan uutuuskirjojen tilastosta, esimerkiksi alekirjat eivät ole tilastoissa mukana.

Eräkivi on samaa mieltä Rantasen kanssa siitä, että näin keväisin tietokirjalistalle voi päästä pienelläkin kysynnällä.

Rantanen ei paljasta Suomalaisen Kirjakaupan tarkkoja myyntilukuja, mutta myöntää kysymyksen olevan sadoista eikä esimerkiksi tuhansista kirjoista.

Akateemisen kirjakaupan johtaja Stig-Björn Nyberg sanoo ensi arvioidensa heikosta myynnistä menneen oikeaan. Kurosen kirja ei ole juuri kiinnostanut Akateemisen asiakkaita.

– Meillä se ei ole päässyt listoille. Sitä on myyty vähän päälle 200 kappaletta koko ketjussa.

Citymarket-ketju ei markkinointipäällikkö Pentti Jorosen mukaan ottanut Kurosen kirjaa lainkaan myyntiin. Sitä ei myydä myöskään R-kioskeissa. Euromarket-ketjun valikoimapäällikkö Susanna Laine puolestaan kertoo, että toissaviikkoon mennessä kirjaa oli myyty koko ketjussa parisenkymmentä kappaletta.

– Sitä on tilattu marketteihimme yhteensä noin pari sataa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      Työpaikoilla heräsi huoli: Saako pöydällä pitää Trump-nukkea?

    3. 3

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    4. 4

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    5. 5

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    6. 6

      Sähkön säästämistä varten tehtiin ”peli” – 80 % vähensi kulutusta

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    9. 9

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    10. 10

      8 kk Brexit-äänestyksestä: talous huolettaa brittejä enemmän kuin maahanmuutto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    6. 6

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    7. 7

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    8. 8

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    9. 9

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    10. 10

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää