Kolumni: Tunnelma jäähtyy Kiina-bileissä

Nytkö se alkaa olla jo ohi? Verotus kovenee, vähennysoikeuksia leikataan ja rahaa tarvitaan entistä enemmän julkisiin palveluihin.
Tuloerot kasvavat kovaa vauhtia samalla, kun sosiaaliturva ja terveydenhoito ovat vasta alkukuopissaan.

Kiina-bileissä tunnelma on pahasti lässähtämässä ja kääntyy kohta aamuväsymyksen puolelle monelta juhlijalta.

Pahimmin fiiliksen ulkomaalaisilta yrityksiltä vetää matalaksi Kiinan vuotuisen kansankongressin eli parlamentin esitys ulkomaalaisten yritysten veroprosentin nostamisesta samalle tasolle kiinalaisten yritysten kanssa.

Nykyisin suurin osa maan puolesta miljoonasta ulkomaisesta yrityksestä maksaa tuloistaan15 prosenttia veroa, kun kotimaisille yrityksille prosentti on ollut 33.

Tavoite on, että viiden vuoden siirtymäaikana yritysveroaste tasaantuisi kaikille yhteiseen 25 prosenttiin.

Jos se menee läpi, yli 200 Kiinassa toimivaa suomalaisyritystäkin pääsee kisaamaan tosissaan samalta viivalta kiinalaisten kilpailijoidensa kanssa.

Parlamentissa puuhataan myös energiaveroa ja leikkauksia arvonlisäveron vähennysoikeuksiin. Lisäksi omaisuuden suojaa halutaan parantaa.

Kaikki nämä kuulostavat reiluilta ja fiksuilta esityksiltä. Tosin reiluutta niissä ei ole mietitty, vaan ennen kaikkea sitä, että Kiina on saanut jo riittävästi ulkomaisia investointeja.

Enää ei ole pakottavaa tarvetta antaa ulkomaisille etulyöntiasemaa näin merkittävillä markkinoilla, vaan ulkomaiset yhtiöt halutaan pistää maksamaan niistä voitoista, joita ne ovat vuosikausia Kiinasta keränneet.

Vaikka uudistukset murentavat ulkomaisten investoijien halukkuutta tulla Kiinaan vain halvan kustannustason perässä, sieltä löytyy kuitenkin maailman mahtavin markkina autonvalmistajista luksustuotteisiin.

Tuoreen tutkimuksen mukaan vuonna 2016 kiinalaiset ostavat neljänneksen maailman ylellisyystuotteista. Se on paljon, se neljännes.

Esimerkiksi suomalainen eläkepommi tuntuu harmittomalta pikkumurheelta siihen verrattuna, että Kiinassa on arvioiden mukaan 40 vuoden kuluttua 400 miljoonaa eläkeläistä.

Toivottavasti Exel on jo miettinyt, miten kiinalainen aktiiviseniori saadaan innostumaan sauvakävelystä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    9. 9

      Savo-Solar sai puolen miljoonan rahoituksen aurinkokeräimelleen

    10. 10

      Ulla Nord lähti etsimään ”kadonneita” miehiä – kolkutteli heidän oviaan ja auttoi kädestä pitäen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    6. 6

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    9. 9

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    10. 10

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää