Chiquita sai jättisakot terroristirahoituksesta

Banaanijätti Chiquita Brands International suostuu maksamaan 25 miljoonan dollarin sakot Yhdysvaltain terrorilakien rikkomisesta. Syytteiden mukaan yhtiö maksoi vuosina 1997–2004 Kolumbian oikeistolaiselle AUC-ryhmälle 1,7 miljoonaa dollaria. AUC on vuodesta 2001 lähtien ollut Yhdysvaltain terroristiryhmien listalla.
Yhtiö kertoi varhain torstaina Suomen aikaa sopineensa Yhdysvaltain oikeusministeriön kanssa jutun, joka koskee suojelurahojen maksamista terrorijärjestöksi luokitellulle ryhmälle

Chiquita kertoi vapaaehtoisesti oikeusministeriölle huhtikuussa 2004, että sen Kolumbian tytäryhtiö oli pakotettu maksamaan "suojelurahoja" tietyille ryhmille, jotka Yhdysvalloissa on luokiteltu terroristijärjestöiksi. Rahat oli maksettava uhkauksia saaneiden yhtiön työntekijöiden suojelemiseksi, se sanoi.

Yhtiö kertoi keskiviikkona myöntävänsä syyllisyytensä yhteen syytekohtaan ja maksavansa 25 miljoonan dollarin sakot osana sovitteluratkaisua, joka päättää kolme vuotta jatkuneet tutkimukset.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    3. 3

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    4. 4

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    5. 5

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    6. 6

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    7. 7

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    8. 8

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    9. 9

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    6. 6

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    7. 7

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    10. 10

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    5. 5

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää