EK järkyttyi SAK:n tapposyytteistä

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on järkyttynyt SAK:n väitteistä, että suomalaisilla työpaikoilla tapetaan työntekijöitä työturvallisuusrikoksilla. Asiantuntija Jyrki Hollmén EK:sta sanoo väitteen loukkaavan paitsi työantajia myös työpaikkojen esimiehiä.
Jyrki Hollmén muistuttaa, että töissä tapahtuvasta tahallisesta hengenriistosta tuomitaan joko surmasta, taposta tai murhasta.

– Tällaisia tapauksia ei ole kenenkään tiedossa. 

Hollmén pitää SAK:n päälakimiehen Timo Koskisen julkisuudessa esittämiä väitteitä törkeinä ja harhaanjohtavina.

Suomessa sattuu SAK:n mukaan vuosittain ainakin 120 000 työtapaturmaa. Uhreja SAK toteaa olevan enemmän kuin väkivaltarikoksissa.

Vertailusta saa Hollménin mukan sellaisen vaikutelman, että suomalaisilla työpaikoilla tehdään vuosittain ainakin 120 000 työntekijöihin kohdistuvaa työturvallisuusrikosta.

– Vuonna 2005 annettiin työturvallisuusrikoksista 169 tuomiota. Näin ollen 99,9 prosenttiin vuosittain sattuvista työtapaturmista ei edes liity työturvallisuusrikosta puhumattakaan siitä, että työturvallisuusrikos olisi aiheuttanut työntekijän vammautumisen tai kuoleman.

Työturvallisuusrikoksesta on Hollménin mukaan kysymys jo silloin, kun työnantaja tahallaan tai huolimattomuudellaan rikkoo työturvallisuusmääräyksiä tai aiheuttaa työturvallisuusmääräysten vastaisen puutteellisuuden tai epäkohdan.

– Työturvallisuusrikokseen ei siis välttämättä liity työtapaturmaa. Jos työnantaja on laiminlyönnillään aiheuttanut työntekijän vammautumisen tai kuoleman, on rikosnimikkeenä vamman- tai kuolemantuottamus.

SAK esitteli torstaina työsuojelulinjauksensa. Palkansaajapuoli on huolissaan lisääntyneistä työtapaturmista. Ammattiliittojen keskusjärjestö SAK pitää rangaistuksia rikkomuksista liian lievinä, ja se  esittää muun muassa työsuojeluviranomaisille oikeutta määrätä pikasakot ilman oikeudenkäyntiä. EK ei pidä esityksiä toteuttamiskelpoisina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    3. 3

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    4. 4

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    5. 5

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    6. 6

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    7. 7

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    8. 8

      Jarmon, 55, lähi-Siwa joutui lakkautuslistalle – ”Voi kehveli, tämä oli paras kauppa”

    9. 9

      Tulli epäilee suomalaisyritystä törkeästä talousrikoksesta – maksamattomia veroja yli kaksi miljoonaa euroa

    10. 10

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    8. 8

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    9. 9

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    10. 10

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää