Suomalaiset ostavat vilkkaasti luomua

Luomuruoka pääsee yhä useammin suomalaisten ostoskoreihin. Kotitaloudet ostivat viime vuonna luomutuotteita yli seitsemän prosenttia kuin edellisvuonna. Suurin luomuhitti oli tomaatti.


Erityisesti luomutomaatti vauhditti kotitalouksien luomuostosten kasvua. Myynnin arvossa mitattuna  tomaatin myynti kasvoi ylivoimaisesti eniten, yli kolmanneksen.

Myös muita luomukasviksia ja -hedelmiä myytiin viime vuonna aikaisempaa enemmän. Niiden osuus kaikista suomalaisten luomuostoista on 30 prosentin hujakoilla. Seuraavaksi suurimmat luomutuoteryhmät ovat maito, tuoreet leipomotuotteet ja jauhot.

– Luomutuotteiden osuuden koko ostoskorista on pitänyt pienenä se, että tietyissä suurissa tuoteryhmissä kuten siipikarjassa, virvoitusjuomissa tai välipaloissa ei luomutarjontaa juurikaan ole, Suomen Ruokatieto Finfood kertoo tiedotteessaan.

Parhaimmat osuudet tuoteryhmänsä kokonaismyynnistä on luomumunissa, joiden osuus on seitsemän prosenttia kaikkien kananmunien myynnistä. Sen jälkeen tulevat luomuporkkanat 6,3 prosentin myynnillä ja luomuruokaöljy 5,9 prosentillaan.

Finfoodin tiedot perustuvat Nielsenin kuluttajapaneelista saatuihin tuloksiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    2. 2

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    3. 3

      Turvapaikanhakijoiden määrät laskevat – jo satoja työpaikkoja kadonnut

    4. 4

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    5. 5

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    6. 6

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    7. 7

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    8. 8

      ”Ruuhka on aiheuttanut kohtuutonta haittaa” – Kela palkkaa lisää työntekijöitä

    9. 9

      Saksassa lasketaan jo EKP:n jättielvytyksen tappioita

    10. 10

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    4. 4

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    5. 5

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    6. 6

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    7. 7

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    8. 8

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää