Aalto innoittaa sveitsiläissuunnittelijaa

Sveitsiläinen huippuarkkitehti Mario Botta pitää Aaltoa yhä suurimpana mestarina


Minkälaistako arkkitehtuuria ostoskeskukset edustavat? Pornografiaa, arkkitehtuurin perverssiyttä. Ne ovat osoitus siitä, ettei arkkitehti päätä taloudesta eikä muuta yhteiskuntaa.

Näin miettii Sveitsin kuuluisin nykyarkkitehti Mario Botta, 63, perustamassaan Arkkitehtuuriakatemiassa Sveitsin italiankielisessä yliopistossa Luganon tienoilla. Bottan oma tyyli on massiivinen ja jämäkkä. Hän rakentaa taloja tiilestä ja betonista.

– Alvar Aallon merkitys arkkitehtuurille? Hänhän on meidän kaikkien suuri oppi-isä, mestari, Botta sanoo Aallosta, jonka vaikutus Bottan töihin on aistittavissa.

Tämä on työskennellyt myös toiselle suurelle sveitsiläisarkkitehdille Le Corbusierille, ja tämänkin tyylistä näkyy Bottan rakennuksissa linjoja.

Jättisylinteri on Bottan perusmuoto, jossa joku näkee myös miehisen sukupuolielimen. Se ei välttämättä istu rakennuksena luontoon. Hänen suunnittelemansa esineet kuten tuolit ovat kauniita muodoiltaan, mutteivät aina ihan toimivia.

Ulkomaisia toimittajia tavatessaan Botta filosofoi, minkälainen on hyvä arkkitehti.

– Hän on ryhmän ja tilan edustaja. Hyviä arkkitehtejä on liian vähän. Meidän on annettava vastauksia ja kaupungeille raamit, joissa kohtaavat arvot, ekologia ja estetiikka. Ja kaiken keskipisteessä on ihminen.

Botta on suunnitellut kirkkoja, moskeijoita, yritysten pääkonttoreita, pankkeja, hotelleja ja museoita, piirtänyt kannuja ja pöytiä, uudistanut Milanon La Scalan oopperan sekä Sveitsin italiankielisen television studion.

Hänellä on projekteja Shanghaissa, Kuala Lumpurissa ja Delhissä. Sitä kutsutaan globalisaatioksi.

– Arkkitehdin on annettava identiteetti niin Dubaille kuin Koreaan, ei siirrettävä sinne omaa persoonaansa.

Globalisaatio on sitä, että arkkitehtuurin on yhdistettävä filosofia faktoihin kuten matematiikka liikenteeseen.

– Meidän on osattava soveltaa matematiikkaa, ettei arkkitehti jää insinöörien ehdoille. Arkkitehti ei saa olla taiteilija vaan tieteilijä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    4. 4

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    5. 5

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    6. 6

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    7. 7

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    8. 8

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    9. 9

      Miljoonahankkeen neuvonantaja paljastaa 5 vinkkiä menestykseen

    10. 10

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    10. 10

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää