Operaattoribisnes on Suomessa harvojen hallussa

Suomi sijoittuu suhteellisen heikosti Euroopan haastajaoperaattoreiden tekemässä vertailussa, joka koskee kilpailumahdollisuuksia telealalla. European Competitive Telecommunications Associationin (ECTA) mukaan Suomen sijoitusta pudottaa se, ettei Viestintävirastolla ole tarpeeksi valtuuksia markkinoiden sääntelyyn.
ECTA edustaa noin 150:tä haastajaoperaattoria, joiden tavoitteena on päästä perinteisten suurten operaattoreiden hallitsemille telemarkkinoille. Suomessa haastajaoperaattoreita ovat muun muassa DNA ja Finnet-ryhmän kanssa yhteistyössä oleva tanskalainen TDC Song.

Suomessa kaksi suurinta operaattoria hallitsee 84 prosenttia markkinoista, mikä ei ole terve tilanne, huomauttaa ECTAn sääntelyasioista vastaava johtaja Ilsa Godlovitch.

Sääntelyn roolina on ECTAn mukaan turvata kilpailumahdollisuudet myös markkinoille tuleville pienemmille operaattoreille. Se ei onnistu, ellei sääntelijällä ole tarpeeksi valtuuksia, järjestö katsoo.

ECTAn eurooppalaisessa vertailussa kärjessä ovat Britannia, Tanska ja vähän yllättäen Ranska. Suomi sijoittuu hieman keskitason alapuolelle. Heikoimmat maat ovat Puola, Kreikka ja Saksa.

Godlovitchin mukaan avoimemmat markkinat houkuttelevat enemmän investointeja kuin muutaman suuren operaattorin hallitsemat markkinat. Britanniassa investoinnit ovat noin kaksi ja puoli kertaa suuremmat kuin Saksassa asiakasta kohti.

ECTA arvioi, että investointeja voitaisiin lisätä Euroopassa 13 miljardilla eurolla vuodessa kilpailumahdollisuuksia tukevan sääntelypolitiikan avulla. Godlovitchin mukaan myös Suomessa on merkittäviä kasvun mahdollisuuksia.

– Kilpailu ajaa investointeihin, mutta kilpailu edellyttää tehokasta sääntelyä, Godlovitch tiivistää.

Haastajaoperaattorit aavistelevat, että Euroopan unionin pyrkimyksenä on edesauttaa muutaman suuren ja vahvan eurooppalaisen teleoperaattorin syntymistä vastapainoksi maailmanlaajuisille suuryrityksille.

DNA:n toimitusjohtaja Riitta Tiuraniemi kertoo olevansa huolissaan siitä, että EU näyttää suosivan suuria operaattoreita. Se on vastoin unionin pääperiaatetta, joka on lisätä kilpailua, hän muistuttaa.

Godlovitch ei hyväksy eräiden suurten eurooppalaisten operaattoreiden vaatimusta yksinoikeudesta verkkoihinsa investointiensa kattamiseksi. Muun muassa saksalainen Deutsche Telekom on uhannut jättää investoinnit sikseen, jos sen on pakko laskea haastajaoperaattoreita uuteen huippunopeaan laajakaistaverkkoon.

EU on kovistellut Saksaa, mutta asian lopullista ratkaisua ei ole tehty.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    5. 5

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    6. 6

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    7. 7

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    8. 8

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    9. 9

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    10. 10

      ”Ei ole välttämättä varaa maksaa satojen eurojen lääkkeitä ensin itse” – Kela tarttui ongelmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    11. Näytä lisää