Madonna-kuume myi hyllyjä tyhjiksi

Tänään julkaistu Madonna-mallisto houkutteli kymmenien ihmisten jonoja H&M-liikkeiden eteen. Suosituin osa laulajan suunnittelemista tuotteista hupeni aamulla heti liikkeiden auettua.


Mainoksissa näkyneet tuotteet olivat avajaisaamun selkeitä hittejä, kertoo H&M:n markkinointipäällikkö Kirsi Räikkönen.

Leveä vyömalli ja jokunen muu mainoksissa vilahdellut tuote loppui Kämp Gallerian myymälästä muutaman tunnin sisällä.

– Yllätyin aukeamista odottavien ihmisten määrästä, vaikkei kellonaikoja ole mitenkään puffattu, kertoo Räikkönen.

Helsingin keskustassa jonoja kertyi H&M:n molempien myymälöiden eteen. Tämä siitäkin huolimatta, että vaatteita on nyt valmistettu runsaasti ruotsalaisketjun aiempaan designer-yhteistyöhön verrattuna.

M by Madonna -mallistoa ei ole tarkoitus myydä loppuun avajaispäivän aamuna, vaan tuotteita on tehty jonkin verran myös varastoon. 

– Tarkoitus on, että kampanja kestää nyt pari-kolme viikkoa, kertoo myymäläpäällikkö Hanne Heimberg ketjun Kämp Gallerian myymälästä.

Heimberg kertoo, että joistakin Madonna-malliston tuotteista on valmistettu ylimääräisiä kappaleita. Ne tulevat myyntiin ensimmäisten loppuessa. Pitkän nahkatakin kaltaisia kalliita tuotteita on kuitenkin valmistettu vain muutama, eikä varastoja ole.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    3. 3

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    6. 6

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    7. 7

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    8. 8

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    9. 9

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    10. 10

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    7. 7

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    8. 8

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    9. 9

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    10. 10

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää