Valikko

YouTube jäänee ainutkertaiseksi rahasammoksi

YouTuben edustamat sosiaaliset mediat tarjoavat jatkossakin mahdollisuuksia rahantekoon. Hyvän idean lisäksi tulevaisuudessa on keksittävä myös ansaintamalli, selvittää VTT:n tuore tutkimus. Mainostuloja ei riitä kaikille, ja vain parhaasta sisällöstä tullaan maksamaan.


VTT:n tutkija Petteri Kangas kuvailee YouTuben yli miljardin euron myyntihintaa "pienoiskuplaksi". 

– YouTuben menestystarina tuskin toistuu uudestaan.

VTT tarkastelee tuoreessa tutkimuksessaan 30 erilaista sosiaalisen median palvelua. Tarkoitus on selvittää mahdollisuuksia luoda palveluilla uutta liiketoimintaa. 

Tutkituista sosiaalisen median palveluista useimmat ovat käyttäjälleen ilmaisia.

– Ainakaan alkuvaiheessa nykyiset palvelut eivät usein ole ajatelleet mallia rahantekoon.

Kangas kiittelee yrityksiä, jotka ovat miettineet ansaintalogiikkaansa, eivätkä vain pyri Googlen tai muun jättiyrityksen ostamiksi.

Jatkossa myös YouTuben on kehiteltävä uusia rahastuskeinoja. Suosituimpien filmien tekijöille tullaan Kankaan mukaan maksamaan palkkioita. Videoihin on myös tulossa upotettuja mainoksia.

Toistaiseksi Googlen mainokset ovat yhteisömedioille suosituin keino hankkia tuloja.

– Kaikki palvelut eivät voi perustua mainostuloihin. Palveluita on jo nyt niin paljon, ettei kaikille riitä tilaa elää.

Kangas listaa mainostulojen korvaajaksi joukon uusia mahdollisuuksia. Yritys voisi keskittyä taustateknologian kehittämiseen tai työkalujen soveltamiseen yritysten ammattikäyttöön.

Mahdollisuuksia tarjoaa myös sisällöntuotanto ja aineiston jalostaminen yhteisön kesken.

Kangas mainitsee LinkedIn-verkoston luoman kontaktilistan sentyyppiseksi palveluksi, jonka sisällöstä olisi itse valmis maksamaan.

Procter & Gamblen kaltaisilla suuryrityksillä on jo tapana maksaa yhteisölle avusta ongelmiensa ratkaisuun. 

Parannusehdotusten kerääminen ja niiden yhdessä jalostaminen sopisi Kankaan mukaan myös julkiselle sektorille.

– Kaupunki tai kunta voisi pyytää ehdotuksia ja saada pienellä satsauksella aikaan paljon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    2. 2

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    3. 3

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    4. 4

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    5. 5

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    9. 9

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    10. 10

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    4. 4

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    5. 5

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    9. 9

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää