Valikko

Evan Korkman moittii tupoa liian jäykäksi

Evan toimitusjohtaja Sixten Korkman suosittelee nykyistä hajautetumpaa palkanmuodostusta. Samalla hän neuvoo siirtymistä keskitetyistä tulopoliittisista ratkaisuista enemmän muiden Pohjoismaiden mallisiin liittokohtaisiin tai saman sektorin liittojen muodostamien neuvottelukartellien sopimuksiin.


Elinkeinoelämän valtuuskunnan toimitusjohtajan Sixten Korkmanin kirjoittaman raportin nimi on Onko tupolla tulevaisuutta? ja vastaus on varovaisen kielteinen. Kirjoittaja toistaa työnantajapiirien pitkäaikaisen vaatimuksen paikallisen sopimisen lisäämisestä.

Liittokohtaisten työehtosopimusten suositteleminen rivien välistä on sen sijaan tuoreemman tuntuista. Korkman kehuu Skandinavian mallia, koska Suomen työmarkkinat toimivat huonommin kuin muissa Pohjoismaissa. Suomen työttömyysaste on korkeampi, ja työvoiman kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa alueellisesti ja ammatillisesti riittävän hyvin.

– Tupo ei ole tärkeää, vaan sisältö. Tärkeintä on palkkamaltin ja tarkoituksenmukaisen eriytymisen yhdistäminen, Korkman viittasi eri toimialojen erilaisten tarpeiden huomioonottamiseen.

Tupot ovat tuoneet paljon hyvää Suomen taloudelle ja työmarkkinoille. Toisaalta ne jäykistävät rakenteita, eivätkä enää vastaa riittävän hyvin uuden ajan tarpeisiin. Varsinkin veronkevennysten kytkeminen tupo-paketteihin arveluttaa Korkmania: pitkinä nousukausina tällaiset paketit voivat ylikuumentaa taloutta.

Perjantain julkistamistilaisuudessa kommenttipuheenvuorot käyttäneet asiantuntijat – palkansaajajärjestöjä lähellä oleva ekonomisti Juhana Vartiainen ja vihreiden entinen kansanedustaja Osmo Soininvaara – jakoivat Korkmanin tupo-kriittisen asenteen, osin samoilla, osin erilaisilla perusteluilla.

– Talouden shokit ja sopeutumistarpeet ovat muuttuneet ala- ja yrityskohtaisiksi, Vartiainen perusteli epäilystään tupo-sopimusten toimivuudesta tulevina vuosina.

Soininvaara ei usko, että liittokohtaiset palkkasopimukset olisivat enää selvästi kalliimpia kuin keskitetyt työehtosopimukset. Suomi elää nykyään euroaikaa eli vertailu markka-ajan liittokohtaisiin ontuu.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Rinta-Jouppi: ”Huojentuneet tunnelmat koko alan puolesta”

    2. 2

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    3. 3

      Berner Oy:n tuotteita uhattu boikotilla – syynä liikenneministeri

    4. 4

      Finnkino myydään Kiinaan

    5. 5

      Kuka poltti näppinsä? Tanskalaisosakeen käsittämätön ralli päättyi rymylaskuun

    6. 6

      McDonald’sin aamiaiskikasta loppui puhti

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      VV-Auto: ”Puolet myynnistä jäänyt pois” – autokaupassa ”todella vaarallinen” tilanne

    9. 9

      Trump painoi osakkeet ja dollarin laskuun

    10. 10

      Trumpin tavoitteet: Neljän prosentin kasvu ja 25 miljoonaa työpaikkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    2. 2

      Finnkino myydään Kiinaan

    3. 3

      VV-Auto: ”Puolet myynnistä jäänyt pois” – autokaupassa ”todella vaarallinen” tilanne

    4. 4

      Berner Oy:n tuotteita uhattu boikotilla – syynä liikenneministeri

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Berner Oy oikoo väärinkäsityksiä: Ministerillä ei yhteyksiä omistajasukuun

    7. 7

      Kymmenien tuhansien eurojen ylitykset – näin unelmakotien budjetit paukkuvat

    8. 8

      Rinta-Jouppi: ”Huojentuneet tunnelmat koko alan puolesta”

    9. 9

      Trumpin tavoitteet: Neljän prosentin kasvu ja 25 miljoonaa työpaikkaa

    10. 10

      Auto ruostuu Helsingissä puolet herkemmin kuin Espoossa ja Vantaalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    3. 3

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    6. 6

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    7. 7

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    8. 8

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    9. 9

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    10. 10

      Yllättikö tammikuun palkkakuitti ikävästi? Tästä se johtuu

    11. Näytä lisää