Nissan tuo karvalakkimallinsa myös Suomeen

Japanilainen autovalmistaja Nissan uusii mallistoaan myös sen halvimmassa päässä. Uusi Tiida tuodaan itäisen Euroopan ohella myös Suomeen.
Uskollisille Almera-mallin asiakkaille suunnattu Tiida on yhtiön mukaan käynyt hyvin kaupaksi Japanissa ja USA:ssa.

Euroopassa se esitellään Suomessa, Baltiassa, Unkarissa, Puolassa, Tsekeissä, Slovakiassa, Sloveniassa, Kroatiassa, Bulgariassa, Romaniassa, Ukrainassa,  Venäjällä sekä Irlannissa, Kreikassa, Kyproksella ja Maltalla.

Tiidaa  saatetaan myöhemmin tuoda myös muille Euroopan markkinoille.

 – Olemme viime aikoina keskittyneet uusiin ja tavallisesta poikkeaviin malleihin. Haluamme kuitenkin tarjota vaihtoehtoja myös nykyisille ja erittäin lojaaleille asiakkaille, sanoo Nissan Nordic Europe Oy:n toimitusjohtaja Mike Whitfield.

Euroopassa myynnin arvioidaan olevan  vuosittain noin 30 000 kappaletta. Tiida valmistetaan Nissanin Civacin tehtaalla Meksikossa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump käy kalliiksi USA:n matkailualalle – syöksyä jopa 58 %

    2. 2

      Uusi omistaja Venäjältä tai Persianlahdelta? Nesteen työntekijät pelkäävät myyntiä ulkomaille

    3. 3

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    4. 4

      Töistä jäädään pois yhä useammin mielenterveyden pettäessä – ”Erityisen huolestuttavaa”

    5. 5

      Neste heikkeni pörssissä ennen Trumpin puhetta

    6. 6

      Lähteet: Terveystalo saattaa listautua pörssiin

    7. 7

      Ekonomisti: Nyt uskotaan liikaa yksiöiden vetovoimaan – ”Yleensä paikalliset kuplat puhkeavat”

    8. 8

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    9. 9

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    10. 10

      Masentuneen eläkehakemus hylätään yhä useammin – ”Syy ei ole tiedossa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    4. 4

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    5. 5

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    6. 6

      Trump käy kalliiksi USA:n matkailualalle – syöksyä jopa 58 %

    7. 7

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    8. 8

      Töistä jäädään pois yhä useammin mielenterveyden pettäessä – ”Erityisen huolestuttavaa”

    9. 9

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    10. 10

      Uusi omistaja Venäjältä tai Persianlahdelta? Nesteen työntekijät pelkäävät myyntiä ulkomaille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    9. 9

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää