Eläkeuudistus floppasi

Eläkeuudistuksen yksi keskeinen osa on epäonnistumassa. Joustava eläkeikä ei houkuttele jatkamaan työuraa. Sen sijaan pakkokeinot purevat. Eläkeputken ja varhaiseläkkeelle lähdön heikennykset pidentävät työuraa vuodella.
Syy myöhentää eläkkeellelähtöikää ei ole Eläketurvakeskuksen tutkijan Tuulia Hakolan mukaan enää joustavaa. 

Hänen johtopäätöksensä perustuu tutkimukseen, jonka toinen tekijä on Niku Määttänen Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksesta.

Vuoden 2005 eläkeuudistus aiheutti, että nykyään eläkkeelle pääsee 63–68-vuotiaana. Aiemmin eläkeikä oli 65 vuotta.

Uudistuksen yksi keskeinen idea oli joustavan eläkeiän avulla myöhentää eläkkelle lähtöä.

Kyse on kannustinvaikutuksesta: mitä myöhempään eläkkelle lähtee, sitä suurempi on eläke.

Hakolan mukaan yllättävää on, että pitkään työelämässä olon kannustimet eivät houkuttele.

Hakola selittää tätä sillä, että eläkeuudistus ei lopulta muuttanut kannustinkarttumia.

–Jo ennen uudistusta sai paremman eläkkeen, kun oli pitempään työelämässä.

Eläkeuudistus toki pidentää työuria noin yhdellä vuodella uuden tutkimuksen mukaan.

Työurien piteneminen johtuu tutkimuksen mukaan kuitenkin pääasiassa pakkokeinoista eikä eläkeuudistuksen kannustimista.

Eläkkeellelähtöä myöhentää tutkimuksen mukaan se, että pääsyä niin sanottuun työttömyysputkeen ja varhennetulle vanhuuseläkkeelle on rajoitettu.

Ennen uudistusta työttömyyseläkeputkeen oli mahdollista päästä 55-vuotiaana, nyt putki avautuu vasta 57-vuotiaana.

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle pääsi ennen uudistusta 60-vuotiaana, nyt 62-vuotiaana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    5. 5

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    6. 6

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    7. 7

      Inflaatio hidastui tammikuussa – puhelimet ja kulutusluotot halpenivat

    8. 8

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    9. 9

      Euroministerit koolla – Kreikka vie jälleen päähuomion

    10. 10

      Suomalaisyritysten Venäjä-näkymät paranivat – ”Ei ole odotettavissa rakettimaista nousua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    4. 4

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    5. 5

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    6. 6

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    9. 9

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    10. 10

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää