Valikko

Nokia kehuu yt-neuvottelujen henkeä

Suurin osa Nokian helmikuussa käynnistämistä yhteistoimintaneuvotteluista on loppusuoralla. Henkilöstöjohtaja Juha Äkräksen mukaan haastavat neuvottelut ovat sujuneet hyvin.
– Kolmasosa yt-neuvotteluihin kuuluneen henkilöstön uudelleensijoittamistarpeesta on jo pystytty hoitamaan. Työntekijöitä on siirretty uusiin työtehtäviin Nokian sisällä. Irtisanomisuhan piirissä on Suomessa vielä noin 200 työntekijää, Äkräs sanoo.

Nokia aloitti helmikuun puolivälissä yt-neuvottelut, jotka koskivat pääasiassa yrityspuhelimia ja -ratkaisuja valmistavan Enterprise Solutions -toimialan, teknologiayksikön ja it-organisaation työntekijöitä.

Maailmanlaajuisesti neuvottelut koskivat 700 työntekijää. Suomessa Nokia aloitti neuvottelut 340 henkilön työsuhteen tulevaisuudesta.

Yt-neuvottelut päättyvät Nokiassa todennäköisesti ensi viikolla. Silloin yhtiö tietää hieman tarkemmin, kuinka monta henkilöä irtisanominen Suomessa uhkaa.

Äkräksen mukaan 10 työntekijää Enterprise Solutionsissa on jo tähän mennessä hyväksynyt Nokian tarjoaman vapaaehtoisen irtisanoutumispaketin. Muissakin yksiköissä irtisanoutumispaketteja tarjotaan henkilöstölle lähiaikoina.

– Teemme parhaamme, jotta mahdollisimman moni löytäisi uuden työtehtävän Nokiassa. Uskoisin, että irtisanoutumispaketin valitsevien määrä kasvaa nykyisestä.

Lopetettavien työsuhteiden irtisanomisaika alkaa Äkräksen mukaan todennäköisesti kesän aikana.

Irtisanottavien lopullinen pääluku selviää loppuvuonna. Äkräs luottaa siihen, että useille työntekijöille löytyy vielä loppuvuoteen mennessä töitä Nokiasta.

Ulkomailla Nokian on vaikeampi tarjota työntekijöilleen uusia tehtäviä, koska liiketoimintayksiköt ovat siellä pienempiä kuin Suomessa.
Eniten Nokian yt-neuvotteluissa on henkilöstöä Enterprise Solutions -toimialalta ja teknologiayksiköstä.

Nokia päätti alkuvuonna vähentää tämän vuoden aikana julkistettavien yrityskännyköiden määrää. Lisäksi se tarkentaa yritysratkaisujen liiketoiminnan kohdentamista.

Kaikille työntekijöille ei riittänyt enää töitä. Teknologiayksikössä henkilöstövähennykset johtuvat päällekkäisyyksien karsimisesta.

Massiiviset irtisanomiset Nokian Siemens Networksissa ovat vasta tulossa. Nokian ja Siemensin yhteinen verkkoyhtiö suunnittelee vähentävänsä työntekijöitään 10–15 prosenttia neljän vuoden aikana.

Maailmanlaajuisesti liipasimella on 9 000 työpaikkaa.
Osa irtisanottavista on Nokia verkkotoimialan suomalaisia työntekijöitä, joiden työpaikka siirtyy huhtikuun alusta Nokia Siemens Networksiin.

Nokian Networks-toimialalla tuotevalikoimaa koskevat yhteistoimintaneuvottelut alkoivat jo helmikuun alussa. Viestintäpäällikkö Riitta Mårdin mukaan neuvottelut ovat edelleen käynnissä.

Mårdin mukaan Nokia Siemens Networksin irtisanomisia koskevien yt-neuvotteluiden aloitusajankohtaa ei ole vielä päätetty.

Irtisanomisneuvottelut voidaan hänen mukaansa aloittaa siitä huolimatta, että tuotevalikoimaa koskevat yt-neuvottelut ovat edelleen kesken.

Nokia Siemens Networksin liiketoiminta käynnistyy ensi sunnuntaina. Yhtiön palveluksessa työskentelee 60 000 työntekijää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    3. 3

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    4. 4

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    8. 8

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    9. 9

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    10. 10

      ”Italian ongelmia ei voi verrata EU:n pankkikriisiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    7. 7

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    8. 8

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää