Valikko

Siemensin lahjussotku ei ole kolhinut NSN:ää

Nokia Siemens Networksin toimitusjohtaja vakuuttaa käsi sydämellä, että Siemensin lahjussotku ei ole vähentänyt asiakkaiden luottamusta yhtiöön.


Nokia Siemens Networksin toimitusjohtajalla Simon Beresford-Wyliella on selvä tavoite: nostaa yhtiö verkkomarkkinoiden ykköseksi. Taloudelliset tavoitteet ovat vähintään yhtä kunnianhimoiset.

– Tavoitteena on kaksinumeroinen liikevoitto 12 kuukauden aikana ja teollisuudenalan korkein kannattavuus keskipitkällä aikavälillä, Simon Beresford-Wylie sanoo.

Virallisesti sunnuntaina aloittanut yhtiö pelästytti jo maanantaina julkistamalla tulosvaroitukselta vaikuttaneen arvion markkinoiden kehittymisestä.

Nokia Siemens Networks arvioi verkkomarkkinoiden kehitysnäkymien heikentyneen alkuvuonna. Nokia arvioi tilinpäätöstiedotteessaan tammikuussa verkkolaitemarkkinoiden kasvavan kuluvana vuonna euroilla laskettuna viime vuoteen verrattuna.

– Tietyillä markkinoilla on merkkejä investointien vähenemisestä. Operaattorit ovat alkaneet puhua myös verkkojen yhteiskäytöstä. Alalla on hieman epävarmuutta siitä, mitä seurauksia verkkojen yhteiskäytöstä voi olla, Beresford-Wylie sanoo.

Suurista operaattoreista Vodafone ilmoitti helmikuussa, että se on solminut aiesopimuksen ostamansa Hutchsison Essarin ja sen kilpailijan Bhartin kanssa verkkojen yhteiskäytöstä Intiassa. Yhteistyön tavoitteena on kulujen vähentäminen.

Uuden verkkoyhtiön tärkein omaisuus on Beresford-Wylien mielestä sen työntekijät.

Heidän työpanoksellaan yhtiö on rakentanut hänen mielestään ainutlaatuisen laajan ja syvän tuotevalikoiman. Sillä yhtiö aikoo lisätä markkinaosuuttaan matkapuhelinverkoissa ja kiinteässä verkoissa.

– Useat kilpailijamme rakentavat samanlaista tuotevalikoimaa, joka meillä jo on. Meillä on esimerkiksi aivan erinomaista iptv-tuotteita ja –osaamista.

Hymyilevä Beresford-Wylie ei haastattelussa jaksa muistaa kilpailijoitaan, joiden tuotteisiin hän vertauksen tekee. Hän puhuu mieluummin johtamansa yhtiön vahvuuksista.

– Maailmanlaajuinen läsnäolomme matkapuhelinverkoissa ja kiinteässä verkossa on hyvin vahva. Olemme yli 150 maassa. Kykymme luoda innovatiivisia ratkaisuja on erinomainen.

Kolmen kuukauden viivästys Nokia Siemensin liiketoiminnan käynnistämisessä ei Beresford-Wylien mukaan ole aiheuttanut yhtiölle tappioita.

Siemensin paisuvan lahjusskandaalin takia emoyhtiöt päättivät joulukuussa lykätä liiketoiminnan aloittamista.

– Jos katsomme markkinaosuuttamme ja asiakkaiden määrää, voin käsi sydämellä sanoa, että asiakkaat suhtautuvat yhtiöön äärimmäisellä luottamuksella, Beresford-Wylie sanoo.

– Yhtäältä olemme menettäneet muutaman asiakkaan, mikä on osa normaalia kilpailua. Toisaalta olemme saaneet uusia asiakkaita.

Nollatoleranssia viestitetty

Siemensin lahjusskandaalin takia uudessa yhtiössä tehtiin erillinen laillisuustarkastus, johon molemmat emoyhtiöt ovat siihen sitoutuneet.

Nokia Siemens Networksin johto on viestittänyt kaikille työntekijöille, että korruptioon suhtaudutaan nollatoleranssilla. Uutta savuavaa asetta ei pitäisi enää löytyä.

– En ole nähnyt enkä haistanut mitään. Elämme kuitenkin ennustamattomasta maailmassa.

Internet on avainsana verkkomarkkinoiden kehittymisessä. Beresford-Wylie uskoo, että viisi miljardia ihmistä on verkkoyhteydessä vuoteen 2015 mennessä.

Nykytekniikan ansiosta kuluttajat eivät käytä matkapuhelimiaan enää vain puhumiseen: sillä voi suunnistaa, katsoa televisiolähetyksiä ja ostaa musiikkia ja palveluita.

Kännykän käyttö muuttaa ihmisten arkipäivää jatkuvasti enemmän. Ja mitä enemmän kännykkää käytetään muuhun kuin puhumiseen, sitä enemmän pitää operaattoreiden lisätä verkkojensa tiedonsiirtokapasiteettia.

Ericssonin toimitusjohtaja Carl-Henric Svanberg ja Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo uskovat, että useille kehittyvien markkinoiden kuluttajille kännykkä on ensimmäinen laite, jolla käytetään internetiä.

– Suurin osa uusista verkkojen käyttäjistä tulee kehittyviltä markkinoilta. Nykyisin vain 300 miljoonaa ihmistä on kytkeytyneenä laajakaistaverkkoon, Beresford-Wylie sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    5. 5

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    6. 6

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    7. 7

      Lentäjät harkitsevat Lufthansan uutta tarjousta

    8. 8

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    9. 9

      Amazon testaa kassatonta ruokakauppaa – huomaa itse, mitä hyllystä poimitaan

    10. 10

      Nokia ja Outokumpu pomppasivat päivän päätteeksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää