Eläkejärjestelmän vaalijat kavahtavat valvontakaavailuja

Työeläkejärjestelmän vaalijat ovat huolissaan aikeista yhdistää rahoitus- ja vakuutusvalvonta. Suomen Pankin johtaja Matti Louekoski jätti johtokuntansa valvonnan yhdistämistä koskevaan esitykseen eriävän kantansa. Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja Jukka Rantala pelkää etenkin kriisitilanteessa eläkevarojen sekoittuvan muihin rahoihin.


Eläkejärjestelmään vihkiytyneillä yhteisenä pelkona on, että eläkevakuuttaminen aletaan mieltää finanssitoiminnaksi, jolloin sen sosiaalivakuuttamisen luonne hämärtyy. Samalla hukkuu eläkevakuuttamisen perimmäinen tarkoitus eli ihmisten toimeentulon turvaaminen vanhuusiässä.

Toimitusjohtaja Jukka Rantalan mukaan etenkin kriisitilanteessa finanssialan ja työeläkejärjestelmän intressit voivat mennä ristiin. Tällöin hänestä olisi tärkeää, että vakuutusvalvonnan ylin päätäntävalta olisi sosiaali- ja terveysministeriön linjassa, jonka alaisuudessa vakuutusvalvonta nyt toimii.

Rantala sanoo suhtautuvansa aika lailla epäluuloisesti yhdistämishankkeeseen. Hänestä jo sana finanssivalvonta luo asennetta, että eläkevakuuttamisessa kyse olisi finanssitoiminnasta.

Suomen Pankki esitti viime viikolla alaisensa Rahoitustarkastuksen lyömistä yhteen Vakuutusvalvontaviraston kanssa. Pankin johtokunta hyväksyi asiaa selvittäneen työryhmän muistion.

Eläkelainsäädännön valmistelusta pitkälti vastannut ja Suomen Pankin johtajistoon kuuluva Matti Louekoski huomauttaa, että sosiaalivakuutustoimintaa ei voida valvoa rahoitustoimen näkökulmasta. Hänen mukaansa työeläkeyhtiöt eivät myöskään voi toimia finanssikonglomeraattien kiinteinä osina, koska lain mukaan niiden liiketoiminnan on oltava itsenäistä ja vain eläketurvan hoitoon keskittyvää.

Ilmarisen hallituksen jäsen, STTK:n pääsihteeri Seppo Junttila katsoo pankkien ajavan voimallisesti valvonnan yhdistämistä. Hän epäilee, että seuraava askel olisi kaikkien finanssikonsernin varojen lyöminen samaan taseeseen ja sitten voitaisiin ruveta vaatimaan pankki- ja vakuutustoiminnan lainsäädännön yhdistämistä.

– Lainsäätäjän lähtökohtana on ollut, että eläkevaroja ei saa vieraaseen tarkoitukseen käyttää. Miksi sitten altistaa tällainen näkymä, joka johtaa siihen, Junttila kysyy,

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    3. 3

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    4. 4

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    5. 5

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    6. 6

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    7. 7

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    8. 8

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    9. 9

      ”Ei ole välttämättä varaa maksaa satojen eurojen lääkkeitä ensin itse” – Kela tarttui ongelmaan

    10. 10

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    6. 6

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    7. 7

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    8. 8

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää