Kiinteistövero pännii myös Suomessa

Kiinteistöliitto tahtoisi kokonaan poistaa tai ainakin keventää kiinteistöveroa myös Suomessa. Ruotsin hallitus ilmoitti tiistaina poistavansa asunnoilta ja pientaloilta valtiollisen kiinteistöveron ja korvaavansa sen monille kiinteistöille lievemmällä kunnallisella kiinteistömaksulla.


Kiinteistöliiton toimitusjohtaja Harri Hiltusen mukaan kiinteistöveron poistoa tai ainakin sen keventämistä pitäisi ajatella myös Suomessa.

– Se on varsinkin asuinkiinteistöjen osalta epäsosiaalinen verotuksen muoto, sillä se merkitsee tasaveroa rikkaille ja köyhille.

Suomessa kunnat perivät kiinteistöveroa. Veroprosentti on tosin ollut Ruotsia pienempi.

Asuinkiinteistöistä kiinteistöveroprosentti on 0,22–0,50 prosenttia, yleinen kiinteistöveroprosentti on 0,50–1,00 ja rakentamattomasta rakennuspaikasta 1,00–3,00 prosenttia. 

Kiinteistöliiton, Omakotiliiton ja Veronmaksajain keskusliiton ensisijaisena tavoitteena on kiinteistöveroprosentin lakisääteisen alarajan poistaminen.

– Nollarajaa ei ole nyt jätetty, koska pelätään kuntien välistä verokilpailua.

Hiltusen mukaan puolueista ainakin RKP:n ja Kokoomuksen piirissä olisi valmiutta tehdä asialle jotakin. Sen sijaan Keskusta ei Hiltusen mukaan alarajan poistolle lämpene.

Sekä Kokoomus että Keskusta vastustavat kiinteistöveron ulottamista maa- ja metsätalousmaahan. 

Hiltusen mukaan olisi järkevämpää, että kunnat keräisivät verotulonsa normaalin kunnallisverotuksen kautta, eivätkä kiinteistöverona. Kuntien veropohjaa voisi hänen mukaansa vahvistaa esimerkiksi kunnallisverosta tehtävien vähennysten karsimisella.

Alunperin kiinteistövero tuli 1990-luvulla Suomessa korvaamaan katumaksuja

Hiltunen kritisoi sitä, että kiinteistövero on sittemmin kehittynyt lisäveroksi, jota kuntien on valtuustoissa helpompi nostaa kuin kunnallisveroprosenttia.

Ruotsi kertoi eilen korvaavansa valtiollisen kiinteistöveron kunnallisella kiinteistömaksulla, joka on 4 500 kruunua eli noin 482 euroa asuinkiinteistöä kohti.

Valtiollinen kiinteistövero oli yksi prosentti kiinteistön verotusarvosta, joten käytännössä kiinteistöverotus kevenee kaikkien niiden ruotsalaisten kiinteistöjen osalta, joiden verotusarvo on suurempi kuin 48 200 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    9. 9

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    10. 10

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    3. 3

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää