Valikko

3G-liittymät haukkasivat kolmanneksen liittymäkaupasta

Yhdessä matkapuhelimen kanssa myytävien 3G-liittymien suosio on kasvanut snopeasti. Viestintäviraston markkinakatsauksen mukaan noin kolmannes kaikista myydyistä liittymistä oli viime vuonna 3G-sopimuksia.
Kehittyneemmän kolmannen sukupolven puhelinpakettien myyntiin tuli selvä piikki heti, kun puhelinten ja liittymien kytkykauppa sallittiin huhtikuussa 2006.

Aluksi jopa 40 prosenttia myydyistä liittymistä oli kytkypaketteja, mutta loppuvuonna tahti hieman tasaantui.

Kaikkiaan 3G-liittymiä myytiin viime vuonna noin 350 000 kappaletta. Vaikka kehittyneemmillä kännyköillä voi surffata internetissä ja käyttää sähköpostia, eivät uudet palvelut juurikaan kauppaa vauhdittaneet.

– Ensisijaisesti kuluttajat ilmoittivat tutkimuksessa hankkineensa 3G-paketin uuden hienon puhelimen takia. Harva piti ostosyynä uusia palveluita, sanoo viraston viestintämarkkina-asiantuntija Tuomas Haanperä.

3G-kännyköiden yleistyminen vauhditti viime vuonna kuitenkin lähetettyjen multimediaviestien määrää ja matkaviestinverkossa siirretyn datan määrää.

Yllättävin hyppäys kännykkätilastoissa tuli silti puheluminuutteihin, sillä niiden määrä kasvoi toissavuotisesta jopa 20 prosenttia.

– Matkapuhelujen kova kasvu selittynee sillä, että lankaliittymiä on lakkautettu paljon ja liikenne kiinteässä verkossa on vähentynyt. Myös se, että operaattorit myyvät liittymiä entistä enemmän puheaika- ja viestipaketteina on saattanut vauhdittaa kasvua, arvioi Haanperä.

Multimediaviestejä kuten vaikkapa kuvaviestejä lähetettiin viime vuonna liki 22 miljoonaa. Perinteiset tekstiviestit pysyivät vielä selvästi suositumpina, sillä niiden määrä nousi kolmeen miljardiin.

Viraston hintaseurannan mukaan operaattoreiden kytkypakettien hintaerot tasoittuivat hieman loppuvuonna. Samalla pakettien sisällöt samankaltaistuivat.

Isoimmat hintaerot löytyvät kuitenkin yhä suurkuluttajien paketeista, joissa puheluminuuttien ja tekstiviestien määrä on suuri.

Kalleimpia suurkuluttajien paketteja tarjoaa Sonera ja halvimpia Saunalahti, mutta hinnat vaihtelevat myös eri puhelinmallien välillä.

– Kytkypaketit ovat edelleenkin vaikeita verrata. Pakettia hankkivan kannattaa painottaa valinnassa omia puhelimen käyttötapoja, lisää Haanperä.
   
   

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    2. 2

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    8. 8

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    9. 9

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää