Valikko

SOK:n pääkonttori jää Helsingin Vallilaan

SOK:n hallitus päätti torstaina pitämässään kokouksessa, että konsernin pääkonttori jää Helsingin Vallilaan. Vuokrasopimus jatkuu ainakin vuoteen 2020 asti.
Myös Vantaan Pakkala on ollut esillä SOK:n pääkonttorin eli Ässäkeskuksen toisena mahdollisena sijaintipaikkana.

Vantaan kaupunki ehti jo kaavoittaa SOK:lle tontin Pakkalaan. Voimakkaista rakennuskustannuksista johtuen vaihtoehto olisi lopulta tullut kahdesta pääkonttorivaihtoehdoista kalliimmaksi.

– Alue kasvaa ja kehittyy voimakkaasti ja olemme luottavaisia, että meille alunperin kaavoitetulle tontille löytyy muuta käyttöä, projektijohtaja Pekka Timonen SOK:lta kertoo Vantaan Aviapoliksen alueesta.

SOK:n päätökseen jäädä Helsinkiin vaikuttivat sijainnin saavutettavuus ja taloudellisuus. 

Keskeinen syy Vallilaan jäämiselle kuitenkin on konttorin autopaikoitusongelman ratkeaminen. Kiinteistön omistajat ovat sitoutuneet rakentamaan noin 370 uutta autopaikkaa Ässäkeskuksen alle vuoteen 2009 mennessä.

Ässäkeskuksen henkilöstömäärä on noin 1200 henkeä. Noin puolet heistä käyttää päivittäin julkisia kulkuvälineitä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    2. 2

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    3. 3

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    4. 4

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    5. 5

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    6. 6

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    7. 7

      Ekonomisti Trumpin ministerivalinnoista: Kokemusta pääasiassa katsomosta huutelusta

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    10. 10

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    4. 4

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    5. 5

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    6. 6

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    9. 9

      8 vinkkiä – näin nobelisti kääntäisi Suomen talouden nousuun

    10. 10

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Pankkitili suljettiin yllättäen – yrittäjän bisnes loppui kuin seinään

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    9. 9

      Satolla rutkasti asuntoja tyhjillään – vuokrasta voi saada alennusta: ”Ei tarvinnut edes neuvotella”

    10. 10

      Kommentti: Mikä asuntopula? Asuntoja makuutetaan tyhjillään – ja siihen on syynsä

    11. Näytä lisää