Biomassa saa ison siivun Tekesin rahoista

Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes käynnistää uusille biomassatuotteille teknologiaohjelman. Ohjelman 137 miljoonan euron kokonaisrahoitus vastaa kolmasosaa Tekesin vuotuisesta tutkimusrahoituksesta.
BioRefine -Uudet biomassatuoteet- teknologiaohjelman tavoitteena on Tekesin tiedotteen mukaan kehittää uutta ja ainutlaatuista osaamista biomassojen jalostuksessa.

Ohjelma pyrkii myös verkottamaan eri alojen toimijat yhteen, jotta uutuuksia voitaisiin hyödyntää kaupallisesti.

Tekes katsoo, että varsinkin nestemäisten biopolttonaineiden markkinat ovat vahvassa kasvussa Euroopassa. Ohjelman tavoitteena onkin edistää merkittävästi toisen sukupolven liikenteen biopolttoaineiden teknologiakehitystä ja käyttöä.

Biomassan kaupallista hyödyntämistä Tekes tehostaisi yhdistämällä erilaisten tuotteiden valmistus yhteen biojalostamoon.

– Tällainen biojalostamo voisi tuottaa energiaa, erilaisia polttoaineita, kemikaaleja ja uusia kuitumateriaaleja, tiedote toteaa.

Tekes hyödyntäisi myös biomassaa sisältäviä jätteitä uusilla tekniikoilla sekä jalostaisi peltokasveja energituotteiksi, kemikaaleiksi tai muiksi uusiksi tuotteiksi.

Teknologiaohjelman 137 miljoonan euron rahoitus jaksottuu useammalle vuodelle, sillä ohjelma koskee vuosia 2007-2012.

Tekes rahoittaa yritysten, yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten tutkimus- ja tuotekehitysprojekeja. Se jakaa vuosittain avustuksina ja lainoina noin 380 miljoonaa euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    3. 3

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    4. 4

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    5. 5

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    6. 6

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    7. 7

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    10. 10

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    3. 3

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    4. 4

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    5. 5

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    6. 6

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    7. 7

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    8. 8

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    9. 9

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    10. 10

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    5. 5

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää