Nordean Ruotsin nettipankki petti

Nordea joutuu vaihtamaan nettipankkinsa turvajärjestelmän Ruotsissa rikollisten onnistuttua huijaamaan rahaa noin 400 asiakkaan tileiltä.
Suomessa ei ole ainakaan vielä tulossa muutoksia turvajärjestelmään, sillä verkkopankki on erilainen kuin Ruotsissa, kertoi Nordean sähköisistä palveluista vastaava riskienhallintajohtaja Kari Oksanen.

Nordea vaihtaa Ruotsin verkkopankkinsa turvajärjestelmän ensi syksynä, kirjoitti ruotsalainen Computer Sweden -nettilehti keskiviikkona.

Lehden haastattelema Ruotsin Nordean tietotekniikkajohtaja Magnus Norrström tunnusti, etteivät pankin verkkoturvajärjestelmät ole oikeassa tasapainossa kustannusten ja helppokäyttöisyyden kanssa.

Oksanen vahvisti, että Ruotsin verkkopankin turvajärjestelmässä on koettu olevan tiettyjä heikkouksia. Nordean asiakkaiden tileiltä on viety Ruotsissa yli miljoona euroa, Computer Sweden kertoi.

Erot eri Pohjoismaiden verkkopankeissa johtuvat Oksasen mukaan siitä, että ne luotiin ennen Nordean yhdistymistä. Ruotsissa verkkopankin turvajärjestelmä on peräisin 1990-luvulta.

Järjestelmien yhdenmukaistaminen ei ole ollut järkevää kustannussyistä, sillä suorien muutoskustannusten lisäksi asiakkaat olisi jouduttu opettamaan uudenlaisen järjestelmän käyttämiseen.

Oksanen arvioi, että jollakin aikavälillä muutoksia voi tulla muissakin maissa. Hän korosti kuitenkin, ettei Nordea ole tällä hetkellä muuttamassa verkkopankin turvajärjestelmiä muissa maissa kuin Ruotsissa.

– Tarvetta operaatioon ei ole ainakaan vielä, hän arvioi.

Nordea on joutunut toistuvasti rikollisten hyökkäysten kohteeksi kaikkialla Pohjoismaissa. Muotona on ollut yleensä verkkotunnusten kalastelu asiakkailta väärennettyjen sähköpostiviestien avulla.

Suomessa rikolliset onnistuivat urkkimaan tunnuslukuja alkuvuodesta 2005, jolloin hyökkäykset alkoivat. Uusia yrityksiä on esiintynyt aika ajoin, mutta suomalaiset eivät ole menneet enää lankaan, Oksanen kertoi.

Tuoreimmassa maaliskuun 23. päivänä alkaneessa aallossa huijausviestejä on lähetetty jo puoli miljoonaa. Oksasen mukaan niistä on koitunut pankille vain yksi 1 400 euron suuruinen tappio.

Hän muistutti, ettei Ruotsin turvajärjestelmän näkyvä muuttaminenkaan lopeta huijausyrityksiä, vaan rikolliset jatkavat niitä uudesta turvatekniikasta huolimatta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      Töistä jäädään pois yhä useammin mielenterveyden pettäessä – ”Erityisen huolestuttavaa”

    3. 3

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    4. 4

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    5. 5

      Lapsi hoitoon viimeistään 1,5-vuotiaana, isälle 6 kk vapaa – näin EK uudistaisi perhevapaita

    6. 6

      Masentuneen eläkehakemus hylätään yhä useammin – ”Syy ei ole tiedossa”

    7. 7

      Kiirettä pitää, koska kiire on statusta

    8. 8

      Berner: Seuraavan sukupolven 5G-verkot voivat tuoda Suomeen uusia operaattoreita

    9. 9

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    10. 10

      Postin liiketulos heikkeni – ”Haemme uutta kasvua elintarvikkeiden kuljetuksesta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    5. 5

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    6. 6

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    7. 7

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    10. 10

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää