Valikko

Energia-ala ja ABB lahjoittavat professuurin

Tampereen teknillinen yliopisto saa lahjoitusprofesuurin energiateollisuudelta. Energiayhtiöt korostavat muun muassa ilmastonmuutoksen tuovan uusia haasteita sähkönjakeluun. Vanha sähköverkosto vaatii uudistamista.
Energiateollisuus ry, Fortum, Vattenfall ja ABB lahjoittavat yhteensä yli puoli miljoonaa euroa elokuun alusta täytettävään sähkövoimatekniikan lahjoitusprofessorin virkaan. Virka täytetään kutsumenettelyllä.

Syy lahjoitukseen on Suomen sähköverkoston vanheneminen ja muun muassa entistä jyrkempien säävaihteluiden tuomat rasitteet sähkönjakelulle. Valtaosa Suomen sähköverkosta rakennettiin sotien jälkeen 1950-1970-luvuilla.

TTY:n sähkövoimatekniikan professori Seppo Valkealahti sanoo lahjoitusprofessuurin vahvistavan korkeakoulunsa kykyä toimia yhtenä alan johtavana tutkimusorganisaationa.

Suomen sotien jälkeen valmistunut sähköverkko alkaa olla uudistamisen tarpeessa, ja Fortumin kehitysjohtajan Timo Karttisen mukaan yhtiöt tarvitsevat yhteistyötä yliopistotutkimuksen kanssa.

– Yhdessä yritysten kanssa voimme kehittää uusia älykkäitä sähköverkkoja.

 Vattenfall Verkon varatoimitusjohtaja Tapani Liuhala puolestaan sanoo äärimmäisten ja nopeasti vaihtuvien säiden asettavan entistä kovempia haasteita sähkönjakelulle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    8. 8

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    9. 9

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    10. 10

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää