Lentoemäntien liiton puheenjohtaja eroaa

Suomen lentoemäntä- ja stuerttiyhdistyksen puheenjohtaja Mauri Koskenniemi eroaa tehtävästään. Syynä on, että hän vastustaa SLSY:n liittymistä Auto- ja kuljetusalan työntekijäliittoon.
Koskenniemi katsoo, että liittyminen merkitsisi sopimusoikeuden ja päätäntävallan siirtymistä AKT:lle.

– En voi olla mukana ammattiyhdistyksen toiminnassa, jossa sopimusoikeus halutaan antaa pois ja työtaisteluoikeudesta päättää taho, jolla ei ole mitään kosketuspintaa erityisalaamme, Koskenniemi perusteli kannanotossaan torstaina.

Hän vastustaa myös liiton valtuuston päätöstä viedä liittymishanke uudelleen käsiteltäväksi ylimääräiseen jäsenkokoukseen, vaikka enemmistö yhdistyksen väestä äänesti jäsenäänestyksessä liittoutumista vastaan.

Jäsenkokous järjestetään 9. toukokuuta, koska valtuuston keskiviikkoisessa äänestyksessä kannat jakautuivat tasan liittymisen puolesta ja vastaan, sanoi liiton hallituksen uusi puheenjohtaja Petri Valajärvi.

SLSY:n puheenjohtajan pesti olisi joka tapauksessa katkolla tänä keväänä. Valajärven mukaan uusi puheenjohtaja ja valtuusto valitaan tässäkin tilanteessa aivan normaalissa aikataulussa.

SAK:laiset AKT ja SLSY ilmoittivat vajaa vuosi sitten aloittavansa neuvottelut liittojen yhdistymisestä. Uusi liitto edustaisi laajalti monenlaisia kuljetusalan työntekijöitä satamista ja maanteiden tavara- ja henkilöliikenteestä matkatoimistoihin ja lentoliikenteeseen.    

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    5. 5

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    6. 6

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    7. 7

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    8. 8

      34 miljoonan euron karkkikauppa: Candyking sai uuden omistajan

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    6. 6

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    10. 10

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää