Valikko

Intel irtisanoo lisää, hamuaa uusille markkinoille

Intel ei aio lopettaa irtisanomisiaan, vaikka leikkasi viime vuonna työvoimastaan 11 000 henkilöä, kertoo pääjohtaja Paul Otellini. Tavoitteena on edelleen leikata kuluja ja samalla hakea kasvua muun muassa matkamikromarkkinoilta sekä uusilta alueilta, kuten ultramobiileista kannettavista ja internet-kulutuselektroniikasta.


Yhtiön ylin johto kertoi Intelin näkymistä New Yorkissa pidetyssä sijoittajatapahtumassa. Uusien irtisanomisten määrää ei kerrottu. 

Intelin pääjohtajan Paul Otellinin mukaan tavoitteena on leikata kustannuksista tänä vuonna kaksi miljardia dollaria ja ensi vuonna miljardi.

Uutissivusto InformationWeekin mukaan Otellini myös ennusti, että Intelin tuloksen kasvu nousee sekä tänä että ensi vuonna liikevaihdon kasvua suuremmaksi. 

Suurin kasvu matkamikroista

Yhtiö uskoo suurimman kasvupotentiaalin piilevän matkamikroissa ja lanseeraakin uuden, Santa Rosa -koodinimeä kantavan Centrino-matkamikrosirun jo ensi viikolla. 

Intel on matkamikrojen toimitusten kasvun suhteen optimistisempi kuin esimerkiksi tutkimusyhtiö IDC: Intel uskoo kannettavien ohittavan pöytämikrojen toimituksen vuonna 2009, kun IDC uskoo niin tapahtuvan vasta kaksi vuotta myöhemmin. 

Uusi valmistusprosessi aseeksi

Muita tärkeitä Intelin panostuksen kohteita ovat nousevat markkinat, kuten Aasia ja Itä-Eurooppa, sekä internet-päätteet, ultramobiilit kannettavat sekä internet-kulutuselektroniikka. Molemmille Intel toivoo hyötyä uudesta 45 nanometrin valmistusprosessista. 

Intel on kertonut 45 nanometrin valmistusprosessin lisäävän sirujen tehoa, pienentävän niiden kokoa ja alentavan valmistuskustannuksia sekä virrankulutusta. 

Internet-päätteisiin, ultramobiileihin tietokoneisiin ja internet-kulutuselektroniikkaan Intel tähtää aiemmin McCaslin-koodinimeä kantanutta Intel Ultra Mobile -alustaansa. Siihen kuuluvat A100- ja A110-prosesorit, 954GU Express -piirisarja sekä ICH7U I/O-ohjain. Alustaan perustuvia laitteita tulee markkinoille jo ensi kesänä. 

Intel Ultra Mobilesta on tulossa 45 nanometrin prosessissa valmistettu, Menlow-koodiniminen versio ensi vuoden alkupuolella. Nouseville markkinoille Intel tuo 45 nanometrin prosessilla valmistettavan pc-prosessorin ensi vuonna. Siru tottelee koodinimeä Silverthorne. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    3. 3

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    4. 4

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    7. 7

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    8. 8

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    9. 9

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää