Valikko

Ilmastonmuutos haastaa olutkulttuurin

Oluen ystäviä ja panijoita huolettaa Saksassa noussut ekointo. Viljelijät kasvattavat mallasohran sijasta yhä useammin bioenergian raaka-aineeksi käytettäviä maissia ja rapsia. Niillä tienaa valtion tukipolitiikan ansiosta paremmin kuin ohralla. Ohran viljelyyn käytetty ala on supistunut neljänneksellä kahden vuoden aikana.


Myös ilmastomuutos uhkaa olutkulttuuria. Ilmakehän lisääntyvä hiilidioksidimäärä vähentää Hohenheimin yliopistossa tehtyjen tutkimusten mukaan ohran proteiinipitoisuutta ja pienentää oluttuopin vaahtokruunua.

Ohra saattaa muuttua perunan ja vehnän ohella 50–100 vuoden kuluessa kokonaan käyttökelvottomaksi ja jopa myrkylliseksi, sanovat yliopiston tutkijat. Panimot pelkäävät myös geenimanipuloinnin uhkaavan oluen puhtausperiaatetta.

Koillisbaijerilaiset pienpanimot ovat käynnistäneet kampanjan saadakseen hallituksen lupaamaan, ettei muunneltua ohraa käytetä missään oloissa oluen raaka-aineena.

Hallituksen esitys geeniperimältään muunnellun viljan viljelyn yksinkertaistamisesta tulee tämän vuoden aikana liittopäivien käsittelyyn. Yli 80 prosenttia saksalaisista vastustaa kasvien geenimanipulointia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    5. 5

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Näkökulma: Italian uhkapeli voi sytyttää uuden eurokriisin

    10. 10

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää