Sanoma sponsoroi Puistobluesia

Juhlavuottaan viettävä Järvenpään Puistoblues on solminut yhteistyösopimuksen Sanoma Kaupunkilehtien ja Radio Helsingin kanssa. Sopimuksen mukaan Puistoblues näkyy Metrossa, V-lehdessä ja Vartissa ja kuuluu Radio Helsingissä.
Tapahtuman All About Blues -lehti leviää 163 000 kappaleen painoksena kesäkuussa Ilta-Sanomien ja Metron välissä sekä Vartin kotijakelussa Järvenpään seudulle. Lisäksi tapahtuma tulee Helsingin, Tampereen ja Turun katukuvaan, kun 19 Metron jakelijaa puetaan Puistoblues-asuihin liitteen julkaisupäivänä.

Puistoblues järjestetään tänä vuonna 30. kerran. Tähän asti sen mediapartneri on ollut Suomen Lehtiyhtymään kuuluva Keski-Uusimaa. Uuden sopimuksen on neuvotellut tapahtuman markkinointikumppani OZO, joka on vastannut seitsemän vuotta Puistobluesin ilmeestä ja festivaalilehdestä.

Vuodesta 1978 järjestetty Puistoblues on Euroopan suurimpia bluesfestivaaleja. Viime kesänä viisipäiväinen tapahtuma veti 70 000 kävijää.

Puistobluesin pääkonsertissa 30. kesäkuuta esiintyvät  J. Karjalainen (Lännen-Jukka), Johnny Winter, Keb Mo, Billy Boy Arnold & Jody Williams ja jo ensimmäisessä konsertissa esiintynyt Super Blues Band.

Sanoma Kaupunkilehdet ja Radio Helsinki kuuluvat Taloussanomien tavoin Sanoma Osakeyhtiöön.

  • Annamari Typpö

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    3. 3

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    4. 4

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    7. 7

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    8. 8

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    9. 9

      ”Aivan uutta tietoa” – Helsinki-Tallinna -tunnelin selvityksen ”tulokset lupaavia”

    10. 10

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää