Kolumni: Jälkimaininkeja

Hallitusneuvottelujen jälkimainingit ovat olleet varsin kiintoisaa seurattavaa. Euromääräisesti mitattuna hallitusohjelman kaikkein pienimpiin verohuojennuksiin kuuluvasta, yritysten sekä maa- ja metsätilojen sukupolvenvaihdosten perintö- ja lahjaverovapaudesta on mediassa noussut suurin ristiaallokko.
Verovapaus sukupolvenvaihdoksissa merkitsee noin 15 miljoonaa euroa, kun valtion veronkevennykset kokonaisuudessaan ovat reilut 2 miljardia euroa vuosina 2007–2011.

Selkeästi kalliimpia uudistuksia ovat muun muassa tuloverotuksen ja ruoan arvonlisäveron keventäminen sekä eläkeläisten verotuksen ja perintöveron keventäminen kokonaisuudessaan, joista kukin verottaa valtion kukkaroa reilusti yli sadalla miljoonalla eurolla.

Euroista viis, perintö- ja lahjaveron poisto yritysvarallisuudelta on varastanut shown ja heiluttelee nyt kaarnalaivaa.

Viestinnässä tämän veromuodon kevennykseen johtaneet syyt ja tavoitteet ovat hukkuneet tyrskyjen alle. Suurin peikko näyttäisi edelleen olevan pelko varallisuuserojen kasvusta, ei niinkään pääomien karkaaminen ulkomaille.

Äänekkäimmin sukupolvenvaihdosten helpottamista verokonstein on vastustanut päähallituspuolue keskustan veroasiantuntija, Helsingin kauppakorkeakoulun vero-oikeuden professori Heikki Niskakangas, jonka mukaan rikkaaseen sukuun kuuluminen ei oikeuta verottomuuteen.

Niskakangas on retoriikassaan oikaissut mutkat suoriksi.

Pelkkä sukuun kuuluminen ei hallitusohjelman mukaan johda verottomuuteen. Siitä pitää huolen kirjaus, jonka mukaan verovapauden saa ainoastaan, jos perittävä saanto on yli 10 prosenttia ja jos yrityksen jatkaja on aktiivisesti töissä yrityksessä tai sen hallinnossa. Näiden vaatimusten lisäksi huojennus koskee vain aitoa yritys- ja maatalouden tuotantoon liittyvää omaisuutta.

Suurempi ongelma kirjauksessa piilee siinä, että tällaisena todella moni suuri ja iäkäs sukuyritys jää täysin huojennuksen ulkopuolelle. Tässä mielessä paljon rohkeampi ja selkeämpi linjaus olisi ollut, jos perintövero olisi uskallettu poistaa kaikelta yritysvarallisuudelta.

Hallitusohjelmassa luvataan kyllä myöhemmin selvittää sukupolvenvaihdosten erityisongelmat. Mitä se sitten käytännössä tarkoittaakaan?

Sukupolvenvaihdosten onnistuminen on yhteiskunnan kannalta olennaisen tärkeää, sillä perheyritykset ovat Suomessa suurin yksityinen työnantaja. Ne edustavat perinteisesti kasvuyrityksiä, jotka tutkimusten mukaan sekä tuottavat että kannattavat muita yrityksiä paremmin.

Eri arvioiden mukaan noin 60 000–70 000 yritystä Suomessa on seuraavan kymmenen vuoden aikana sukupolvenvaihdoksen edessä.

Sukupolvenvaihdokset ovat monessa yrityksessä jäissä niin kauan, kunnes hallitusohjelman verokevennyksen yksityiskohdat ovat selvät.

Perintö- ja lahjaverouudistusta ovat kiirehtineet muiden muassa Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Pauli K. Mattila, jonka mukaan tärkeää on selvittää nopeasti, mitä yritysvarallisuuteen kuuluu ja mitä aidolla sukupolvenvaihdoksella tarkoitetaan.

Kellumistilanteesta huolimatta voidaan sanoa, että uusi hallitusohjelma on myönteinen kannanotto työllistävän yrityspääoman ja perheyritysten hyväksi.

Toivottavasti Suomessa vihdoin alettaisiin laajemminkin ymmärtää, mistä hyvinvointi koostuu. Menestyvä yritystoiminta luo talouskasvua ja mahdollistaa hyvinvointiyhteiskunnan palvelut.

Onnistuneet sukupolvenvaihdokset tarkoittavat yritystoiminnan jatkumista ja ovat kaikkien etu; on mitä jakaa muillekin

  • Anu Vauhkonen

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    6. 6

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    7. 7

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    8. 8

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    9. 9

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    10. 10

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    9. 9

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    10. 10

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää