Venäläiset kiilaavat Japanin kylkeen

Japani ja Venäjä ovat alkaneet yhteistoimin syventää sekä poliittista että taloudellista yhteistyötään. Niillä on runsaasti yhteisiä intressejä Kaukoidän alueella. Molemmat hallitukset ovat tietoisesti alkaneet pyrkiä laajempaan yhteistyöhön.
Suhteiden käänne nopean kehityksen uralle on pohjimmiltaan henkilökysymys, Japanin ulkoministeriön Venäjän osaston apulaisjohtaja Kazuhiko Nakamura kertoi Taloussanomille.

Uusi pääministeri, Shinzo Abe pitää Venäjän suhteidenkehittämistä yhtenä päätavoitteistaan. Jo hänen isänsä, Shintaro Abe, joka toimi ulkoministerinä ajoi samaa tavoitetta. Hänen avustajansa kuljettivat hänet sairaalavuoteelta tapaamaan Neuvostoliiton presidentti Mihail Gorbatshovia tämän vieraillessa
Tokiossa.

Nakamuran mukaan Venäjä on yhdessä Kiinan ja Yhdysvaltojen kanssa Japanille ensisijaisen tärkeiden ulkomaiden joukossa.

– Suhteet Venäjään ovat näistä kolmesta kuitenkin vähiten aktiiviset, hän totesi.

– Japanin ja Kiinan välinen matkailu on 30 kertaa suurempi kuin Japanin ja Venäjän.  Kiinan ja Venäjän välinen matkailu puolestaan on noin kuusi kertaa Japanin ja Venäjän välisen kokoinen.  Japanin ja Yhdysvaltojen kauppavaihto puolestaan on noin 18 kertaa Japanin ja Venäjän välinen, ja Japanin ja Kiinan välinen tätäkin suurempi.

Suhteiden kehittämistä edistää myös Venäjän kehitys.

Presidentti Vladimir Putin pitää tavoitteenaan kehittää Venäjälle korkealaatuisen tuotannon vientiteollisuus, joka vaatii sekä teknologiaa että pääomia. Japanilla taas on molempia, sekä jatkuva raaka-aineiden ja energian tarve.

Suhteiden syventämistä, ja etenkin japanilaisyritysten investointeja Venäjälle kuitenkin jarruttavat historialliset tekijät. Maiden välillä ei ole vielä rauhansopimusta toisesta maailmansodasta.

Venäjä pitää hallussaan eräitä Kuriilien saariryhmään kuuluvia saaria, joita Japani pitää ominaan. Japanilaisille asian tekee katkeraksi se, että Venäjä liittyi sotaan vain pari päivää ennen Japanin antautumista.

– Sekä Japani että Venäjä pyrkivät löytämään ratkaisua saaria koskevaan kiistaan, kertoi Nakamura.

Ratkaisun löytyminen hälventäisi japanilaisten mielissä vielä jäljellä olevia epäilyksiä Venäjän aikeista. Se myös edistäisi keskisuurten ja pienten yritysten hakeutumista Venäjän markkinoille. Kiistan odottaessa ratkaisuaan vain suuryritykset kuten Toyota ja Toshiba ovat uskaltautuneet Venäjälle.

Jos sopimukseen päästään, on odotettavissa että maiden välinen taloudellinen toiminta voimistuu selvästi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Pakkasen kiristyminen voi moninkertaistaa sähkönkulutuksen – näin vältyt yllätyksiltä

    6. 6

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    7. 7

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    8. 8

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    9. 9

      Noropotilaatkin jonottavat terveyskeskuksessa – kipeän työntekijän oma ilmoitus säästänyt aikaa ja rahaa

    10. 10

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    6. 6

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    9. 9

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    10. 10

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää